Venäjän oppositio kaavailee jo telttaleirejä

Oppositio suunnittelee jo mielenilmauksia huomiseksi. Sekä Pietarissa että Moskovassa puuhataan mm. telttaleirejä keskelle kaupunkia.

Näille opposition mielenosoituksille ei enimmäkseen ole lupaa, mikä enteilee sitä, että poliisi ja OMON-joukot tulevat hajottamaan mahdolliset luvattomat marssit ja joukkokokoukset.

Moskovassa oppositio sai sentään luvan noin 10 000 ihmisen mielenosoitukselle keskustaan, Pushkinin aukiolle. Moskovan poliisijohto on kuitenkin jo varoittanut mahdollisista ”provokaatioista”.

– Emme halua mitään rettelöintiä. Tärkeintä on pysyä aivan rauhallisena, toteaa Pietarin oppositioliikkeen kärkihahmo Olga Kurnosova.

– Teltoilla haluamme viestittää sitä, että tulemme vallanpitäjien eteen jäädäksemme.

Mielenosoitus myös Tehtaankadulla

Myös Helsingissä Venäjän suurlähetystön edessä aiotaan pitää jonkinlainen mielenilmaus huomenna, mutta sen koosta tai muodosta ei ole vielä mitään tietoa.

Myös Kremlin nykyistä valtaa kannattavat ovat ilmoittaneet laajoista tukimielenosoituksista. Mm. nuorisojärjestö Nashi lupaa järjestää huomenna laajan tukimarssin Putinin hyväksi Moskovassa. Järjestö on saanut viranomaisten luvan noin 15 000 ihmisen kokoontumiselle.

Tänäänkin nähtäneen joitakin marsseja, mutta ainakin viranomaisten luvan saaneet marssit ovat pieniä, vain muutaman sadan henkilön tapahtumia.

Lue myös:

    Uusimmat