Venäjän hiihtotähti raivostui KOK:n linjauksesta – viittasi suoraan Putiniin: "Minä olen ylpeä siitä"

Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) päätös venäläisurheilijoiden paluun ehdoista ei miellytä tähtihiihtäjä Veronika Stepanovaa. Julkisesti Vladimir Putinia tukenut urheilija lähettää tulikivenkatkuisia terveisiä päättäjien suuntaan.

Alkuviikosta kokoustanut KOK:n hallitus päätyi suosittelemaan kansainvälisile lajiliitoille yksittäisten venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden kilpailuoikeuksien palauttamista tietyin ehdoin. KOK:n suositus ei koskenut joukkueita kyseisistä maista.

KOK:n päätös on aiheuttanut hämmennystä eri puolilla. Venäläisten ja valkovenäläisten paluu kilpakentille sodan jatkuessa Ukrainassa tuntuu monesta vastenmieliseltä. Venäjällä taas KOK:n asettamat ehdot on tyrmätty.

Lusikkansa soppaan on laittanut myös Pekingin olympialaisissa viestin olympiakultaa voittanut Stepanova.

KOK ehtojen mukaan urheilijat, joiden kilpailuoikeus palautetaan, eivät muun muassa saa tukea Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Lisäksi KOK:n hallitus suosittelee, ettei Venäjän tai Valko-Venäjän puolustusvoimien tai turvallisuusviranomaisten palveluksessa työskenteleviä urheilijoita hyväksytä kansainvälisiin kilpailuihin. Sääntö koskisi myös joukkueiden muuta henkilöstöä.

Stepanova reagoi uutiseen kärkkäästi Instagram-tilillään.

– Hyvä KOK. Miksi ette painuisi helvettiin ehtojenne ja suositustenne kanssa? Yksikään kansainvälinen toimikunta ei erittele näkemyksiäni ja uskomuksiani ja päätä, kelpaanko maailmancupiin.

Sittemmin Stepanova avasi ajatteluaan lisää.

– KOK:n ehdot ovat nöyryyttäviä ja typeriä. Mikä on syy joukkuelajien täyskiellon takana? Yllättävintä on kuitenkin se, että jonkinlainen toimikunta lajiliitoissa tekee päätöksen jokaisen urheilijan kohdalla, Stepanova sauhusi Sports.ru-sivuston mukaan.

Stepanova pähkäilee, kuka Kansainvälisessä hiihtoliitossa FISissä määrittelisi kriteerit sille, ketkä urheilijat voidaan hyväksyä kilpailuihin ja keitä ei.

– He ovat epäselviä. Hyllytetäänkö minut siksi, että tuen maan presidenttiä? Minä olen ylpeä siitä, Stepanova kuittasi viitaten Vladimir Putiniin.

Lue myös:

    Uusimmat