Moldova näyttää parlamenttivaalituloksen perusteella jatkavan kohti länttä, Venäjän painostuksesta huolimatta. Venäjä väittää, että Moldovan parlamenttivaaleissa on saattanut tapahtua vaalirikkomuksia.
Länsimielinen ja Eurooppa-myönteinen PAS-puolue voitti Moldovan parlamenttivaalit noin 50 prosentin kannatuksella. Venäjä-myönteisten puolueiden kannatus oli noin 24 prosenttia.
Vaalitulos ei luonnollisesti miellytä vaaleihin vaikuttamaan pyrkinyttä Venäjää. Kremlissä on kiistetty kaikki vaikuttamissyytökset.
Myös Moldovan Venäjä-mieliset asukkaat ovat kiistäneet vaalien tuloksen.
Yksi Venäjä-mielisen Patrioottisen blokin johtajista, Igor Dodon väitti, että PAS-puolue olisi varastanut ääniä. Dodon kutsui maanantaina puoliltapäivin kansaa koolle Moldovan pääkaupungin Chisinaun parlamentin eteen.
Paikan päällä olevan MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtajan Janne Puumalaisen mukaan mielenosoitukseen osallistui arviolta vain 500–1000 ihmistä ja se pysyi rauhallisena.
Puumalaisen mukaan Venäjän vaikuttamisyritykset onnistuttiin Moldovassa torjumaan mobilisoimalla äänestäjät Kremliä vastaan.
– Monilla on ollut tyytymättömyyttä, esimerkiksi korkeaa inflaatiota tai uudistusten hitautta kohtaan, mutta näistä vaaleista saatiin maalattua kamppailu autoritäärisen idän ja vapaan lännen välillä. Todisteita äänien ostamisesta kertyi hyvin paljon jo ennen vaaleja, Puumalainen kommentoi.
