Venäjälle lähtenyt suomalaiskaksikko suljettiin maajoukkueesta – Ruotsilta vielä rajumpi linjaus

Suomen Jääpalloliitto on linjannut, etteivät Venäjän jääpalloliigassa pelaavat Tuomas Määttä ja Tommi Määttä ole tervetulleita maajoukkueeseen.

Tommi Määttä siirtyi SKA Neftjanik Habarovskin joukkueeseen heinäkuun lopulla. Samassa seurassa pelasi jo entuudestaan hänen veljensä Tuomas, joka solmi venäläisjoukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen huhtikuussa.

Suomen Jääpalloliiton puheenjohtajan Antti Parviaisen mukaan liitolla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa yksittäisten pelaajien päätökseen lähteä urheilemaan Venäjälle.

– Jokainen yksittäinen pelaaja tekee omat päätöksensä, Parviainen sanoo liiton tiistaina julkaistussa tiedotteessa.

Liiton hallitus on kuitenkin päättänyt viime viikolla pidetyssä kokouksessaan yksimielisesti, etteivät Venäjällä pelaavilla tai sinne siirtyvillä suomalaisilla ole asiaa maajoukkuerinkiin.

– Päätös on yksinkertainen ja sama kun edellisvuonna: niin kauan kun pelaaja edustaa venäläistä seuraa, niin hänellä ei ole asiaa maajoukkueeseen. Nyt tehty päätös koskee kautta 2023-2024, Parviainen jatkaa.

Ruotsi on samaan aikaan tehnyt Suomeakin tiukemman linjan asian suhteen.

Ruotsin Jääpalloliitto ilmoitti hiljattain, että Venäjän pääsarjaseura Kuzbass Kemerovossa pelaava Simon Jansson on saanut elinikäisen kiellon maajoukkueeseen.

Lue myös:

    Uusimmat