Venäjä ylitti 500 000 koronatartunnan rajapyykin – maassa on jo ennestään kolmanneksi eniten tartuntoja koko maailmassa

Venäjällä koronavirusepidemia on voimistunut – näin tilanne on vaikuttanut suomalaisyritysten arkeen Venäjällä 4:02
Katso myös video: MTV Uutiset käsitteli toukokuussa Venäjän koronatilanteen vaikutusta suomalaisyritysten talouteen.

Suurkaupungit Moskova ja Pietari ovat kärsineet eniten koronaviruksesta. 

Venäjästä tuli torstaina maailman kolmas valtio, jossa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut yli 500 000:n.

Aiemmin yli puoli miljoonaa koronavirustartuntaa on vahvistettu myös Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Venäjä kertoi torstaina 8 779 uudesta tartunnasta, ja näin maassa on yhteensä 502 436 tartuntaa.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia Venäjällä on yli 6 500. Kuolemien määrän on epäilty olevan todellisuudessa paljon ilmoitettua suurempi.

Lähes 146 miljoonan asukkaan Venäjällä on Worldometer-sivuston mukaan todettu 45 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku on 58.

Yhdysvalloissa ylittyi aiemmin torstaiaamuna Suomen aikaa kahden miljoonan varmistetun koronavirustartunnan määrä.

Moskovassa ja Pietarissa eniten tartuntoja

Venäjän suurkaupungit Moskova ja Pietari ovat kärsineet eniten koronaviruksesta. Suurkaupungeista ja niiden laajoilta esikaupunkialueilta on raportoitu eniten koronavirustartuntoja koko Venäjällä.

Moskovan viranomaiset vahvistivat torstaina 1 436 uutta virustartuntaa, mutta samassa yhteydessä viranomaiset kertoivat uusien tartuntojen määrän laskeneen merkittävästi kaupungin alueella.

Moskovassa lievennettiin rajoituksia aiemmin tällä viikolla, ja asukkaita on ollut nauttimassa alkukesästä kaduilla ja puistoissa.

Entinen Venäjän talousministeri Aleksei Kudrin sanoi uutistoimisto Tassin haastattelussa, että Venäjän terveydenhuoltojärjestelmä tarvitsee lisää rahoitusta ja modernisointia monilla alueilla.

Ongelmista huolimatta Kudrin oli sitä mieltä, ettei Venäjä ole tehnyt töitään huonosti pandemian vastaisessa taistelussa. Kudrin kehui myös Venäjän armeijan roolia, sillä armeija on rakentanut tilapäisiä sairaanhoitotiloja.

Lue myös:

    Uusimmat