Mainos

Venäjä siipirikkoisenakin Susijengiä vahvempi Espoossa

5:58
Videolla sunnuntain Tulosruutu.

MM-kisapaikan Suomen nenän edestä napannut Venäjä kukisti Suomen 81–67 Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksessa Espoossa.

Suomi ja Venäjä ovat tällä vuosikymmenellä pelanneet lukuisia kiihkeitä kamppailuja, viimeksi samassa MM-karsintalohkossa, jossa Suomen MM-kisatoiveet osaltaan kariutuivat kahteen tappioon Venäjälle, mutta MM-kisoihin Venäjä lähtee pahoin heikentyneenä.

Aloitusviisikkotason pelaajista ovat loukkaantumisten takia sivussa pelinjohtaja Dmitri Hvostov, edellisten EM-kisojen korikuningas Aleksei Shved, heittävä takamies Dmitri Kulagin ja NBA-mestaruuden kolme vuotta sitten voittanut sentteri Timofei Mozgov.

Avausneljänneksellä Suomella oli Venäjää enemmän ongelmia pelinrakentelussa, ja ensimmäiselle tauolle mentiin Venäjän 23–14-johdossa. Toisella neljänneksellä Suomi pääsi peliin Mikko Koiviston virheettömän heittopelin ja tiivistyneen puolustuksen ansiosta. Puoliajalla Venäjän johti 40–31.

Kolmannen neljänneksen alussa Suomen puolustus vuosi niin, että vajaan viiden minuutin kohdalla päävalmentaja Henrik Dettmann vaihtoi neljä pelaajaa kerralla. Se toi säpinää sekä Suomen peliin että kotiyleisöön, ja Edon Maxhunin johdolla Suomi kiristi viimeiselle tauolle 52–57-takaa-ajossa.

Jamar Wilsonin kolmonen nosti Suomen 63–62-johtoon vajaat kuusi minuuttia ennen loppua. Venäjä palasi kuitenkin nopeasti johtoon ja puhkoi ratkaisuminuuteilla Suomen puolustuksen helposti.

 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja