Venäjä paheksuu Trumpin Nord Stream -pakotteita: Toimet voivat osua Fortumiin

Venäjän ulkoministeriö paheksuu Yhdysvaltain Nord Stream 2 -kaasuputkelle asettamia pakotteita. Ulkoministeriön edustajan mukaan putkeen kohdistuvat pakotteet estävät muita maita kehittämästä talouksiaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt pakotteet Itämerta halkovan Nord Stream 2 -kaasuputken rakentajayhtiöitä kohtaan. Maan kongressi hyväksyi pakotteet aiemmin täällä viikolla.

Yhdysvaltain mukaan projekti hyödyttäisi Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallintoa ja lisäisi Venäjän vaikutusvaltaa Euroopassa.

Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazprom on putken suurin omistaja.

Rakennushanke on jo pitkällä

Euroopan Unioni ja Saksa ovat kehottaneet Yhdysvaltoja luopumaan pakotteista. Niiden mukaan eurooppalaisesta energiapolitiikasta pitäisi päättää Euroopassa.

Tänään EU:n edustaja kommentoi, että unioni vastustaa pakotteita, jotka kohdistuvat laillisiin liiketoimiin.

Saksalais-venäläinen kauppakamari sanoi viime viikolla, että putki on tärkeä energiaturvallisuuden kannalta. Se vaati vastapakotteita, jos Yhdysvaltain asettamat pakotteet tulevat voimaan.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas keskusteli eilen asiasta puhelimessa Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon kanssa, kertoo ulkoministeriön tiedottaja Morgan Ortagus. Hän kertoi lausunnossa, että Pompeo vastustaa jyrkästi rakennushanketta.

Nord Stream 2 koostuu jo aiemmin rakennetun Nord Stream 1:n tavoin kahdesta putkesta reilun 1 200 kilometrin matkalla. Tanskan osuutta lukuun ottamatta putket on jo pääosin laskettu Itämeren pohjaan, Suomen talousvyöhykkeellä kokonaan. Myös rantautumispaikat Venäjällä ja Saksassa ovat lähes valmiita.

Viimeinen merkittävä este putken rakentamisen tieltä poistui, kun Tanska hyväksyi hankkeen. Sen ovat myös hyväksyneet Ruotsi, Saksa ja Suomi.

Kytkös Fortumiin saksalaisyhtiön kautta

Sanktiot vaikuttanevat myös suomalaisyhtiö Fortumiin, jolla on osuus hankkeessa osittain omistamansa saksalaisen Uniper-yhtiön kautta.

Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Arto Räty sanoi asian kongressikäsittelyn jälkeen aiemmin tällä viikolla, että Uniper on yksi viidestä hankkeen eurooppalaisesta rahoittajasta. Hän jatkoi, että jos sanktiot tulevat voimaan, ne voivat aiheuttaa haittaa näiden yritysten lisäksi heidän asiakkailleen ja jopa koko Euroopan teollisuuden kilpailukyvylle.

– NS2 rakennetaan, koska Eurooppa tarvitsee huoltovarmuuden ja kustannusten kannalta luotettavan energialähteen käynnissä olevaan energiamurrokseen, Räty sanoi.

Rädyn mukaan kaasun merkitys Euroopassa kasvaa, ja esimerkiksi Saksa on luopumassa ydin- ja hiilivoimasta samalla, kun maanosan oma kaasutuotanto on laskemassa.

Lue myös:

    Uusimmat