Vauvan murhannut mies maksoi teostaan hengellään – joutui raivoisan koston uhriksi: "Huusi apua ja kirkui"

Vauvan murhannut mies joutui keskelle kostoa Walesissa. Vain avunhuuto ja kirkuminen kuuluivat, kun häntä puukotettiin.

Vauvan murhannut mies joutui kostohyökkäyksen kohteeksi. 54-vuotias David Gaut puukotettiin kuoliaaksi naapurinsa huoneistossa viime elokuussa. Hän oli ehtinyt asua alueella vasta kuusi viikkoa ennen kuin hänet houkuteltiin huoneistoon.

Teosta epäillään kolmea miestä. Yksi epäillyistä kertoi eilen oikeudenkäynnissä kuulleensa, kuinka Gaut kirkui puukotuksen aikana ja aneli apua. Uhria iskettiin yli 150 kertaa hänen yhä ollessa elossa ja vielä 26 kertaa kuoleman jälkeen.

– Kuulin kuinka David huusi apua ja kirkui, epäilty kertoi.

Epäilty selitti oikeudessa, että puukotuksen suorittanut mies nimitti uhria pedofiiliksi juuri ennen kuin hyökkäsi tämän kimppuun. Teon jälkeen miehet siivosivat rikospaikan valkaisuaineella.

Myöhemmin seuraan liittyi vielä kolmas mies, jonka avulla kaksi muuta epäiltyä kantoivat ruumiin takaisin uhrin asuntoon. Todistajanlausunnon mukaan ainakin kaksi epäillyistä oli tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisina.

Gaut murhasi 17 kuukautta vanhan poikavauvan vuonna 1985. Hän sai teostaan elinkautisen vankeusrangaistuksen. Tapauksesta uutisoi Sky News

Lue myös:

    Uusimmat