Mikkelin viimevuotisesta opiskelijamurhasta syytetty mies valmistautui tekoonsa katsomalla tappamiseen liittyviä videoita, kuten puukkotappelun opetusvideota, kertoo syyttäjä.
Lue myös!
Miehelle luettiin tänään syyte ulkomaalaisen opiskelijan murhasta Mikkelissä viime marraskuussa.
Uhri oli vie opiskelija, joka asui samassa soluasunnossa syytetyn kanssa. Myös syytetty on ulkomaalainen opiskelija.
Parikymppinen mies oli katsonut tietokoneeltaan aiemmin kidutukseen, väkivaltaan, puukkotappeluihin sekä tappamiseen liittyviä videoita. Teko kesti pitkään miehen seuraten pakenevaa uhria rappukäytävään jatkaakseen tekoa.
Uhri tuli Suomeen vain päiviä aiemmin
Syyttäjän mukaan mies iski uhriaan ainakin puukolla, veitsellä ja nyrkillä lukuisia kertoja asunnossa ja jatkoi väkivaltaa vielä uhrin paetessa asunnosta ulos.
Poliisin mukaan mies on kuulusteluissa myöntänyt syyllistyneensä henkirikokseen. Mies tunnusti esitutkinnassa halunneensa vihaisena tappaa jonkun ja hyökänneensä yllättäen naapurinsa kimppuun veitsen kanssa.
Epäilty ja uhri tuskin tunsivat toisiaan. Uhri oli muuttanut tyttöystävineen samaan soluasuntoon vasta pari päivää aiemmin.
139 teräaseen iskua
Uhrille tuli 139 teräaseen aiheuttamaa pisto- tai viiltohaavaa päähän, kaulalle ja ylävartaloon ja lisäksi torjuntavammoja käsiin.
