Hyvä teko sai hyytävän kiitoksen – Nuori ja koditon narkomaani murhasi häntä auttaneen perheen äidin ja pojan Britanniassa

Britanniassa oikeus on tuominnut nuoren miehen elinikäiseen vankeuteen maaliskuun lopussa tapahtuneesta raa’asta veriteosta, kertoo brittilehti The Telegraph.

Lehden mukaan 24-vuotias Aaron Barley surmasi Stourbridgen kaupungissa Englannin keskiosissa asuvan Wilkinsonin perheen äidin sekä 13-vuotiaan pojan.

Mies meni perheen asuntoon mustiin pukeutuneena ja keittiöveitsellä aseistautuneena. Tekijä puukotti perheen äitiä Tracey Wilkinsonia 17 kertaa. Äiti oli tekohetkellä vuoteessa. Omassa huoneessaan ollutta perheen poikaa Pierceä nuori mies puukotti kahdeksan kertaa.

Barley yritti tappaa myös talon pihalla perheen koiran kanssa ulkoa palanneen perheen isän Peterin, mutta tämä jäi henkiin vakavista vammoista huolimatta.

Tapauksesta tekee traagisen se, että Wilkinsonin perhe oli aikaisemmin auttanut monin tavoin huumeongelmista kärsinyttä koditonta nuorukaista.

Perhe oli muun muassa tarjonnut Barleylle hätämajoitusta ja ruokaa. Perheen isä oli myös järjestänyt miehelle työpaikan. Mies oli kuitenkin lopettanut työt.

Alun perin murhaaja ja perheen äiti tapasivat noin vuotta ennen veritekoa, kun äiti löysi nuorukaisen hytisemästä supermarketin pihalta. Tuolloin äiti auttoi pojan sosiaaliviranomaisten luokse, ja järjesti tälle esimerkiksi säännöllisesti ruokaa.

Veritekojen jälkeen nuorukainen oli syyttäjän mukaan nauranut kiinniotettuna poliisiasemalla. Aikaisemmassa uutisessaan The Telegraph kertoo, että Barley oli alkanut käyttää uudelleen huumeita ennen veritekojen tapahtumista.

Barley myönsi oikeusprosessin aikana syyllistyneensä kahteen murhaan ja yhteen murhan yritykseen. Oikeuden tuomion mukaan Aaron Barleyn elinikäisen tuomion vähimmäispituus on 30 vuotta. 

Barleyn vanhemmat kuolivat hänen olleessaan lapsi, ja hän varttui kasvattivanhempien kanssa. Pojan käytöksestä huolestuneet kasvattivanhemmat olivat ennen murhia kertoneet Barleyn tilanteesta viranomaisille.

Brittilehti ei kerro suoraan teon motiivia. The Telegraph mainitsee kuitenkin, että noin viikkoa ennen surmia Wilkinsonit olivat sulkeneet surmaajalle maksamansa matkapuhelinliittymän.

Lue myös:

    Uusimmat