Vauva vietiin perheeltään – 40 vuotta myöhemmin sukulaiset löysivät toisensa

Vanhempien kuoleman jälkeen Adrianalle kerrottiin, etteivät vanhemmat olleetkaan hänen biologisia vanhempiaan.

Adriana vietiin vanhemmiltaan pikkulapsena. Nyt hän on saanut perheensä takaisin – tosin 40 vuotta myöhemmin.

Argentiinasta vastasyntyneenä viety Adriana kävi DNA-testissä, jonka perusteella hän löysi vanhempiensa sukulaisia. Adriana ei antanut sukunimeään julkisuuteen, kertoo BBC.

Naisen kasvattivanhemmat ovat jo kuolleet. Kuoleman jälkeen hänelle kerrottiin, etteivät vanhemmat olleetkaan hänen biologisia vanhempiaan.

– San tietää tästä lauantaina, ja maanantaina olin jo mennyt (ihmisoikeusjärjestö) Grandmothersiin, halusin tietää, olinko kadonneiden ihmisten lapsi, enemmän syntymäaikani vuoksi kuin muista syistä, Adriana kuvaa.

Grandmothers of the Plaza de Mayo kampanjoi "likaisen sodan" uhrien puolesta. Likainen sota käytiin Argentiinassa vuosina 1976–1983. Väkivaltaisuuksilla oli valtion tuki. Adrianan vanhemmat eivät ole ainoita kadonneita, sillä sodan aikana katosi, joutui kidutetuksi ja menehtyi jopa 30 000 ihmistä. Synnyttäneiden vankien lapset pakkoadoptoitiin.

Adrianan sukulaisia kuitenkin oli vielä elossa. Hän sai tietää mös vanhempiensa nimet: ne olivat Violeta Ortolani ja Edgardo Garnier.

Ollessaan raskaana Violeta joutui sotilasjuntan vangitsemaksi. Adriana syntyi vankeudessa. Adrianan isä pidätettiin, kun hän etsi kadonnutta vaimoaan ja lastaan.

Adriana on jo keskustellut puhelimessa isoäitinsä kanssa. Tämä ei koskaan lakannut etsimästä kadonnutta lapsenlastaan.

– Hän on kaunis sisältä ja ulkoa, ja iso persoona. Rakkaus on vahvempaa kuin viha, aina, Adriana kommentoi.

***


Lue myös:

    Uusimmat