Vauva-arki suisti vantaalaisisän raiteiltaan – pahoinpiteli lastaan ja uhkasi ajaa kaiteeseen, jos itku ei lopu

Noin kuukauden ikäistä vauvaa kovakouraisesti käsitellyt vantaalaisisä tuomittiin vastikään hovioikeudessa lapsen törkeästä pahoinpitelystä. Mies oli aiheuttanut lapselleen mustelmia, silmien verenpurkaumia sekä kahden kylkiluun murtuman.

Tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa viime vuonna. Oikeus katsoi tuolloin, että mies oli luonteeltaan äkkipikainen, hermostui helposti lapsensa itkuun ja antoi sen vaikuttaa tapaansa käsitellä tätä. Mies itse kertoi viettävänsä yöt töissä, nukkuvansa vain viisi tai kuusi tuntia vuorokaudessa ja tulistuvansa helposti väsyneenä.

Rikosten katsottiin tapahtuneen vuonna 2015 muutamien viikkojen aikana, kun lapsi oli alle kuukauden ikäinen. Tapaukset liittyivät käräjäoikeuden mukaan juurikin tilanteisiin, joissa mies oli menettänyt malttinsa.

Kovaotteinen mies oli silloisen puolisonsa ja lapsen äidin mukaan muun muassa nostellut lasta vauhdikkaasti ja liikutellut tätä tukematta tämän päätä. Nainen oli pyytänyt toistuvasti, että mies käsittelisi lasta varovaisemmin, mutta mies ei noteerannut äidin huolta.

Rauhoitti lapsen työntämällä käden kasvojen peitoksi

Lisäksi nainen kertoi käräjäoikeudessa yksittäisistä tapauksista, jotka olivat osaltaan johtaneet siihen, ettei hän lopulta uskaltanut jättää lasta yksin miehen kanssa. Naisen mukaan mies oli esimerkiksi automatkan aikana heiluttanut autoa uhaten ajaa päin kaidetta, jos lapsi ei lakkaisi itkemästä.

Kerran mies oli puolestaan hytkyttänyt itkevää lasta polviensa päällä niin, että lapsen pää heilui vapaasti ylös ja alas. Toisella kerralla mies oli hiljentänyt itkevän vauvan pitämällä koko kämmentään tämän kasvojen peittona. Miehen itsensä mukaan kyseessä oli keino rauhoittaa lapsi.

Äiti oli myös ihmetellyt lapsensa silmiin ilmestyneitä verenpurkaumia ja haljennutta huulta. Vakavimmat vammat huomattiin kuitenkin vasta lääkärikäynnillä, kun lapsen röntgenkuvasta löydettiin kaksi murtunutta kylkiluuta.

Tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä

Käräjäoikeudessa murtumien katsottiin tulleen tilanteessa, jossa mies oli niistänyt lastaan ja vahingossa painanut tämän rintakehää liian voimakkaasti.

Versio tapahtumien kulusta oli miehen oma, ja teorian tueksi tehtiin jopa video, jossa mahdollista vamman aiheuttanutta tilannetta demonstroitiin.

Mies tuomittiin törkeästä vammantuottamuksesta, sillä käräjäoikeus katsoi, ettei miehen tarkoituksena ollut kovakouraisuudestaan huolimatta satuttaa lasta. Rangaistukseksi mies sai kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.

Hovioikeus päätyi erilaiseen ratkaisuun. Hovioikeuden mukaan lapsen kylkiluut eivät voineet murtua normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Perusteluina käytettiin lääkärinlausuntoa, jonka mukaan kylkiluun murtamiseen olisi vaadittu suurta voimaa. Hovissa kävi myös ilmi, ettei demonstraatiovideossa esitettyä tilannetta ollut oikeasti tapahtunut, vaan kyse oli esimerkistä.

Hovioikeus katsoi lapsen kovakouraisen käsittelyn olleen tahallista. Hovioikeuden mukaan miehen olisi pitänyt ymmärtää, että pienelle lapselle voi aiheutua siitä kipua ja vammoja. Syyte törkeästä vammantuottamuksesta kaatui, ja sen sijaan miehen katsottiin syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn.

Rikos katsottiin julmaksi eritoten siksi, että uhri oli puolustuskyvytön lapsi. Teon moitittavuutta lisäsi muun muassa se, että kyseessä ei ollut yksi yksittäinen tapaus, vaan esimerkiksi lapsen mustelmien voitiin katsoa aiheutuneen useilla eri kerroilla.

Hovissa miehen vankeusrangaistusta korotettiin vuoteen ja kolmeen kuukauteen ja mies määrättiin maksamaan lapselle yhteensä lähes 5000 euron suuruinen korvaussumma.

Lue myös:

    Uusimmat