Vauhtia ja roisketta! MTV lähti testaamaan hurjan näköistä vesilautailua – näin keltanokka pärjäsi lajissa

Kesäpäivät tarjoavat oivan mahdollisuuden lähteä kokeilemaan kesäisiä vesiharrastuksia. Yksi tällainen laji on wakeboarding eli vesilautailu.

Lajille tarkoitettuja kaapeliratoja on ilmestynyt viime vuosina ympäri Suomea.

Tiia Nieminen löysi vesilautailun viisi vuotta sitten, minkä jälkeen laji on tempaissut hänet mukaansa.

Nieminen työskentelee henkilöstöpäällikkönä Espoon Keilaniemessä sijaitsevan kelluvan vesiurheilukeskus Laguunissa, missä on kaksi sähkömoottorilla toimivaa kaapelirataa vesilautailua varten.

– Olen tykännyt tosi paljon. Täällä töissä tätä tulee vedettyä viikoittain.

Vauhdikkaan lajin ovat löytäneet monenlaiset ihmiset.

– Tämän lajin pariin ihmiset löytävät nykyään yhä enemmän. Meillä on ihan aloittelijoille sopivia kursseja ja tunteja, kertoo Nieminen.

Mutta kuinka vaikea laji on keltanokalle?

MTV Uutisten toimittaja lähti kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässään vesilautailua.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka toimittajamme selvisi vesilautailusta!

Lue myös:

    Uusimmat