Vatsa litteäksi – 5 tehokasta rasvanpolttoruokaa

Litteä vatsa on monen haaveissa, mutta sen eteen joutuu valitettavasti tekemään myös töitä. Helpota urakkaa lisäämällä ruokavalioosi viisi rasvaa polttavaa ruokaa.

Jotkut harjoitukset on suunnattu tekemään vatsalihaksista kivikovat, mutta vatsarasvaa vastaan voi tehdä muutakin. Karsi sokerit ja käsitellyt hiilihydraatit pois ruokavaliostasi ja lisää seuraavat viisi rasvaa polttavaa ruokaa lautasellesi.

1. Kaurapuuro

Kun syöt terveellisen aamupalan, aineenvaihduntasi käynnistyy, verensokerisi pysyy tasaisena ja saat energiaa jaksaaksesi lounasaikaan asti. Runsaskuituinen kaurapuuro on hyvä vaihtoehto, koska se täyttää vatsasi, etkä tunne kiusausta sortua muffinssiin ennen lounasta. Valitse tavallinen, maustamaton kaurapuuro, sillä maustetut versiot voivat olla täynnä sokeria.

2. Mustikat

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mustikoita sisältävä ruokavalio saattaa auttaa vähentämään vatsan rasvakerrosta. Vaikka mustikat olisikin pakastettu, suurin osa niiden ravintohyödyistä säilyy hyvänä.

3. Mantelit

Sanotaan, että tyydyttymättömät rasvat ovat vatsarasvaa polttava salainen ainesosa. Mantelit ovat hyvä tyydyttymättömien rasvojen lähde ja kasviproteiineja ja kuitua sisältävinä ne auttavat hillitsemään mielihaluja.

4. Lohi

Jos haluat litteän ja timmin vatsan, on sinun jätettävä rasvassa paistetut, runsaskaloriset ruoat pois lautaseltasi. Vähärasvaiset proteiinit, kuten kala, tofu ja kalkkuna, ovat hyviä valintoja, sillä saat niistä paljon energiaa ja sulaessaan ne kuluttavat kaloreita. Kun valitset kalaa lautasellesi, kokeile lohta tai tonnikalaa, sillä ne ovat täynnä omega-3-rasvahappoja. Nämä rasvahapot vähentävät tulehduksia kehossa ja auttavat hormonien säätelyssä.

5. Lehtisalaatti

Vihreät lehtikasvikset, kuten romaine-salaatti, rucola, pinaatti ja lehtikaali, ovat täynnä vitamiineja ja kivennäisaineita. Lisäksi ne ovat vähäkalorisia, mutta runsaskuituisia, joten ne estävät vatsan turvotusta. Valmista itsellesi valtava lautasellinen salaattia lounaaksi ja selviät hyvin iltapäivään. Voit myös syödä pienen salaatin ennen ateriaa ja huomaat syöväsi vähemmän itse pääruokaa.

Lähde: Fitsugar

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat