Vastasyntyneen vauvan äiti kirjoitti kauniin julkaisun ystävyydestä: "Kiitos, että olen saanut itkeä sinulle..."
Gabrielle kiitti ystäväänsä siitä, että tämä saapui paikalle auttamaan, vaikka Gabrielle oli väittänyt "pärjäävänsä yksin".
Äitiys voi tuntua hämmentävältä ja pakahduttavalta. Gabrielle Dunn kirjoitti Facebookiin kiitoskirjeen ystävälleen, joka teki ensimmäisen lapsensa saaneen Gabriellen elämästä hieman helpompaa.
– Joskus tarvitsen tällaista rakkautta. Sitä, että tulet vain hitto vie paikalle, vaikka olisin miten monta kertaa sanonut, ettei sinun tarvitse, Gabrielle kirjoitti.
Kuvassa Gabriellen ystävä Beccapitelee sylissään Gabriellen kolmeviikkoista vauvaa, Lilly Annia.
– Kiitos, Becca, että rakastat minua ja ihanaan tytärtäni. Kiitos, että olen saanut itkeä sinulle, ja kiitos, että pakotat minut tekemään ajoittain asioita itseni vuoksi.
"Ahdistukseni oli niin pahaa, etten halunnut jättää tyttöä edes suihkun ajaksi..."
Gabrielle kärsii vakavasta ahdistuksesta ja pakko-oireisesta häiriöstä. Kun hän sai lapsen, hän yksinkertaisesti pelkäsi.
– Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä teen tai mikä on oikein tai väärin. Ahdistukseni oli niin paha, etten halunnut jättää tyttöä edes suihkun ajaksi, vaikka tytön oma isä olisi pidellyt häntä, Gabrielle kuvaili haastattelussa.
– Kun menin suihkuun, vain itkin, koska olin niin epäilysten ja huolten vallassa sen suhteen, toiminko oikein.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Tiesin, ettei hän voi hyvin"
Kun Becca näki videopuhelun aikana itkuisen ystävänsä huonon olon, hän saapui väittömästi paikalle.
– Tiesin, ettei hän voi hyvin. Jätin kaiken ja ajoin puoli tuntia hänen luokseen, Becca kuvaa.
Beccan apu todella tuli tarpeeseen.
Nähtyään Gabriellen kauniin kiitostekstin Facebookissa Beccakin alkoi itkeä.
"Ongelma ei ole se, etten saisi kotona apua"
Ystävyyttä ylistävästä julkaisusta tulikin pian suosittu. Osa kommentoijista kuitenkin ihmetteli, miten Gabrielle kykenee olemaan päiviä käymättä suihkussa. Osa syytti Gabriellen miestä siitä, ettei tämä auta tarpeeksi vauvan kanssa.
Gabrielle huomauttaa, ettei ahdistuksesta kärsivän ihmisen toiminta ole verrattavissa ihmiseen, jolla ahdistusta ei ole.
– Kun minun pitäisi tehdä jotakin vain itseni vuoksi, mieleni keskittyy katastrofiajatteluun, ja saan sitten itse käännettyä oman pääni. Eli ongelma ei ole se, etten saisi kotona apua. Ongelma on se, että minun täytyy sallia tuo apu ja oppia ottamaan se vastaan, Gabrielle kuvailee.
Hän kehottaakin kaikkia tuoreita äitejä pyytämään rohkeasti apua, vaikka se onkin vaikeaa.
– On ok, ettet ole ok. Etkä tee mitään väärin, jos et voi hyvin, Gabrielle korostaa.
LUE MYÖS: Olivia, 3, jäi hetkeksi yksin ja söi 18 purkillista jogurttia – isää odotti hulvaton näky!
Lähteet: Goodmorningamerica.com, Facebook.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää