Afganistanin syrjäytetyn varapresidentin ja kuuluisan uskonsoturin pojan johtama vastarintaliike yrittää nakertaa Talebanin valtaa maassa. Ryhmä on ilmoittanut vallanneensa kolme aluetta maan pohjoisosissa muun muassa kivittämällä talebanin panssariautoja.
Kun Yhdysvallat alkoi vetää joukkojaan Afganistanista keväällä, moni länsimaalainen toivoi, että maan oma armeija pitää talebanin aisoissa ja 20 vuotta jatkunut hyvä kehitys saa jatkua.
Afganistan romahti kuitenkin nopeasti, ja jo tämän kuun puolivälissä maa oli Talebanin hallussa pääkaupunkia Kabulia myöten. Lisäksi presidentti Ashraf Ghani oli ajettu maanpakoon.
Lue myös: Apulaissotilasprofessori antaa arvion: Talebanin valta on kaukana sinetöidystä Afganistanissa – ääriliike kohtaa vielä uhkia maan sisältä
Vastarinta kytee
Täysin ilman vastarintaa Taleban-liike ei ole kuitenkaan päässyt marssimaan vallan kahvaan.
Syrjytetty varapresidentti Amurrallah Saleh on pysynyt Afganistanissa ja julistanut itsensä maan virkaa tekeväksi presidentiksi.
Hänen olinpaikkaansa ei tiedetä, mutta hän vaikuttanee pohjoisessa Panjshirin maakunnassa noin sadan kilometrin päässä Kabulista.
Hänen rinnallaan on kansallisen vastarintaliikkeen, National Resistance Frontin, päällikkö Ahmad Masud. Hänet tunnetaan talebania 1990-luvulla vastustaneen, edesmenneen uskonsoturin Ahmad Shah Masudin poikana.

