Vastaamo-kriisi vauhditti: Henkilötunnuksen vaihtamisen helpottaminen huomenna hallituksen pöydällä

Sosiaaliturvatunnukset ovat saamassa ison uudistuksen tulevaisuudessa – Viiden jälkeen -ohjelma selvitti, mistä uudistuksessa on kyse ja miksi se tehdään 9:47
Sosiaaliturvatunnukset ovat saamassa ison uudistuksen tulevaisuudessa – Viiden jälkeen -ohjelma selvitti, mistä uudistuksessa on kyse ja miksi se tehdään

Hallitus keskustelee huomenna iltakoulussaan mahdollisuudesta, että tietomurron kohteeksi joutuneet henkilöt voisivat muuttaa henkilötunnuksensa.

Tarkoitus on helpottaa Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhriksi joutuneiden ihmisten asemaa. Kiristäjä on tiettävästi julkaissut jo 300 henkilön tietoja ja on uhannut julkaista lisää potilaskertomuksia.

Tietomurrolla hankittujen tietojen joukossa on muun muassa terapia-asiakkaiden henkilötunnuksia.

Asiaa on selvitetty valtiovarainministeriössä. Kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan asia ei ole aivan ongelmaton.

– Haluaisimme viedä asioita sillä tavalla eteenpäin, että henkilötunnus olisi vain henkilöä yksilöivä, vähän niin kuin henkilön nimi, ja sen sijaan tunnistautuminen tapahtuisi aina vahvojen tunnistamisten avulla, Majanen kertoi STT:lle.

Vahvalla tunnistautumisella tarkoitetaan esimerkiksi pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen käyttöä.

Joistakin verkkokaupoista on mahdollista tilata tuotteita laskua tai maksuaikaa vastaan tai pikavippifirmoista saada rahaa tilille vain sillä, että osaa kertoa henkilön täydellisen nimen, asuinosoitteen ja henkilötunnuksen.

Henkilötunnuksen muuttaminen avuksi ensi hätään

Tunnistautumisen muutos ei kuitenkaan auta nyt käsillä olevaan akuuttiin tilanteeseen, minkä vuoksi Majasen mukaan on syytä harkita sitä, että tietomurron kohteeksi joutuneet ihmiset saisivat halutessaan muuttaa henkilötunnuksensa.

– Ajattelisimme tätä ensimmäisen aallon keinoksi, kun tilanne on tämä, Majanen sanoi.

Tällä hetkellä henkilötunnuksen voi vaihtaa vain painavasta syystä, esimerkiksi jos joku on jo käyttänyt tunnusta toistuvasti väärin ja siitä on aiheutunut huomattavaa haittaa.

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi Helsingin Sanomille, että mahdollisuus henkilötunnuksen nopeaan vaihtamiseen voisi olla yksi keino auttaa Vastaamon tietomurron uhreja.

– Hallituksen kannattaa huolellisesti pohtia, voidaanko henkilötunnuksen uusimista nopeuttaa ja miettiä, pitäisikö tehdä sellainen lainmuutos, että nämä ihmiset voisivat saada uuden henkilötunnuksen, Henriksson sanoi lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat