Vasemmistoliiton Li Andersson lähtee puheenjohtajakisaan – "päätös kypsyi lomalla"

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson lähtee tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. Andersson kertoo päätöksestään STT:n haastattelussa.  

Hän perustelee päätöstään sillä, että nyt on poikkeuksellisen tärkeä hetki pohtia vasemmistoliiton ja Suomen politiikan suuntaa.  

MTV:lle Li Andersson kertoi päätöksen kypsyneen loman aikana.

– Oli vihdoin aikaa miettiä asiaa perusteellisesti, kertoi Andersson. 

28-vuotias Andersson kertoo saaneensa myös puolueen ulkopuolelta paljon toiveita asettua ehdolle.  

– En usko siihen, että yksi henkilö pelastaa puolueen tai poliittisen liikkeen. Puheenjohtajakisa on kuitenkin erittäin tärkeä paikka käydä keskustelua puolueen politiikasta, Andersson perustelee päätöstään.  

Vasemmistoliiton pitää Anderssonin mielestä keskittyä niihin asioihin, joista puolue tunnetaan ja joissa siihen luotetaan.  

– Eriarvoisuuden vähentäminen, työllisyyden ja työelämän laadun parantaminen sekä demokraattisen päätöksenteon edistäminen, Andersson luettelee harkitusti.

Maaperä vasemmiston uudelle nousulle on hänen mukaansa otollinen, koska hallituksen oikeistolaiselle talouspolitiikalle tarvitaan vaihtoehto. Puheet vasemmisto-oikeisto-jaon katoamisesta saa hänen mielestään unohtaa, sillä jako näkyy politiikassa selvemmin kuin aikoihin. Tästä hyvänä osoituksena on hänen mielestään hallituksen uhkaus rajoittaa työmarkkinajärjestöjen sopimisvapautta.  
– Ammattiyhdistysliikkeen asemaa on kyseenalaistettu poikkeuksellisella tavalla. Se on mitä perinteisimpiä oikeiston tavoitteita ja osoitus siitä, että oikeistokin on edelleen olemassa.

Li Andersson uskoo sivistyneen keskustelun voimaan, vaikka kansanedustajat ovat asioista eri mieltä.

– Ehdottomasti asioista pitää keskustella sivistyneesti. Se on peruslähtökohta, kun politiikkaa tehdään. Jos asiat on hyvin valmisteltu, niin tuskin syntyy eripuraa. Jos huonosti valmisteltu niin silloin lisätään kansan eripuraa. Monia isoja kysymyksiä on vielä auki eikä tiedätä mitä esitykset tulevat pitämään sisällään, sanoo Andersson.

Kansanedustaja Li Andersson: Toivon työmarkkinajärjestöjen löytävän ratkaisun 2:15

28-vuotias Andersson on kotoisin Turusta. Hän keräsi viime kevään eduskuntavaaleissa 15 000 ääntä, mikä oli seitsemänneksi eniten koko maassa.

Aikaisemmin puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski.

Lue myös:

    Uusimmat