Mainos

Varhainen muistisairaus voi näkyä verinäytteessä

7:42

Varhaiseen muistisairauteen saattaa kuulua tulehduksellisia piirteitä, jotka vähitellen heikkenevät sairauden edetessä varsinaiseksi dementiaksi. Tulehdus näkyy verinäytteistä mitattavissa tulehdusmerkkiainepitoisuuksissa.

Systeeminen tulehdus on aiemmin yhdistetty Alzheimerin tautiin ja Parkinsonin tautiin, joten tulokset eivät ole täysin yllättäviä. Nyt tulehdus liitettiin kuitenkin myös Levyn kappale -dementiaan, mitä ei tiettävästi ole aiemmin havaittu.

Katso jutun alussa olevalta videolta, mistä muistisairauden tunnistaa ja miten muistisairautta voi ehkäistä tai hidastaa.

Tulokset perustuvat verinäytteisiin, joita otettiin 37:ltä Levyn kappale -dementiaa sairastavalta, 20:lta Alzheimer-potilaalta ja 58:ltä lievempää muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää potevalta. Lisäksi verinäytteitä oli 20 terveeltä verrokilta.

Dementiaan jo sairastuneiden verinäytteistä ei löytynyt tavallista suurempia tulehdusmerkkiainepitoisuuksia (IL-10, IL-1beta, IL-4, IL-2). Lievempiä muistioireita potevien merkkiainetasot kuitenkin olivat koholla. Tämä havaittiin potilailla, joiden kognitiivinen heikentymä liittyi Levyn kappale -dementiaan tai Alzheimerin tautiin.

Tulokset viittaavat siihen, että tulehdustilat todennäköisesti ovat osa kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä ja dementiaan johtavaa prosessia. Tulehdus kuitenkin heikkenee vähitellen sairauden edetessä.

Jos havainnot varmistuvat lisätutkimuksissa ja tulehdus on muistioireiden kehittymisen kannalta olennaista, sen vähentäminen tai ehkäiseminen tässä vaiheessa saattaisi ehkäistä myös dementian kehittymistä.

Havainnot julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.