Valtakunnalliset ravintolayhtiöt ovat iloisia ihmisten innokkuudesta, mutta odottavat liiketoiminnallisesti vaisua vappua.
Suomalaiset joutuvat juhlimaan vappua toista kertaa koronaviruspandemian varjostamana. Kun viime vuonna tuore pandemia-aika ja poikkeusolot veivät perinteiset vapunviettotavat, on niihin hieman paremmat mahdollisuudet tänä keväänä.
Vaikka juhlinta seurassa onkin tänä vuonna mahdollista, vaikuttavat rajoitukset siihen, missä se tapahtuu. Vappua juhlitaan tänä vuonna myös ravintoloissa, muttei täydellä mittakaavalla.
Esimerkiksi eteläisemmässä osassa Suomea anniskelu päättyy kello 17, kun taas itäisemmissä ja pohjoisemmissa maakunnissa anniskelu päättyy vasta kello 22.
Koko Suomessa ovat voimassa Valtioneuvoston asettamat yleiset ravintolarajoitukset. Perjantaina tulleiden rajoitusten mukaisesti ravintoloiden tulee huolehtia asiakkaiden tiedottamisesta ja hygieniaturvallisuudesta.
Vaikka asiakaspaikkojen määrien osalta rajoitukset ovat voimassa vain sisätiloissa, on ulkoterasseillakin jokaiselle asiakkaalle löydyttävä istumapaikka.
Lue myös: Joko vappuna uskaltaa nähdä kavereita ja sukua? Terveysviranomaisilta yksimielinen arvio tulevista juhlapäivistä: "Emme voi mitenkään taata..."
Nopea muutos innokkuudessa
Valtakunnanlaajuisen ravintolayhtiön NoHo Partnersin toimitusjohtaja kertoo yllättyneensä positiivisesti ihmisten vappuinnokkuudesta.