Vappua on vietetty harvinaisen koleassa säässä – huomenna luvassa täyskäännös

Vappua on vietetty tänä vuonna harvinaisen kylmässä säässä. Huomenna alkaa kuitenkin lopulta lämmetä.

Suomalaiset ovat liukastelleet viikonloppuna sohjossa ja päivitelleet keväistä lumisadetta, mutta nyt pahimman pitäisi olla jo takanapäin.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että lounaasta virtaa Suomeen kuivaa ilmaa illan aikana ja sää selkenee lounaasta alkaen.

–Myöhään tänä iltana pitäisi olla jo poutaista ja selkeää valtaosassa Etelä- ja Keski-Suomea. Idässä ja pohjoisessa pilvisyys on vielä runsaampaa, ja varsinkin pohjoisessa tulee vielä monin paikoin lumi- ja räntäsateita. Lämpötila vaihtelee ensi yönä nollan molemmin puolin. Lännessä ja etelässä pysytään hieman plussalla, Mäntykannas kertoo.

Lämpötilat ovat Mäntykannaksen mukaan olleet viime päivinä harvinaisen koleat.

–Tähän aikaan vuodesta päivälämpötilojen pitäisi olla keskimäärin jo kymmenen asteen vaiheilla, vähän sen ylikin, ja Lapissakin selvästi plussalla. On ollut jopa kymmenisen astetta tavanomaista kylmempää.

Huomenna sää muuttuu selvästi lämpimämmäksi.

–Tulossa on aika kiva piknik-sää etelä- ja keskisuomalaisille. Tuuli on aika kylmä, mutta jos jostain löytää suojaisan paikan, aurinko lämmittää mukavasti. Etelän sisämaassa lämmintä on ylimmillään 13 astetta ja keskisessäkin Suomessa vajaat 10. Rannikkokaistaleella lännessä ja etelässä on vielä huomattavasti viileämpää. Esimeriksi Kaivopuistossa Helsingissä voi olla viitisen astetta kylmempää kuin vaikkapa Vantaalla; meri on vielä sen verran kylmä tähän aikaan vuodesta.

Pohjoisessa on huomenna Mäntykannaksen sanoin vielä aika ankea sää.

–Pilvisyys vaihtelee ja välillä voi aurinkokin näyttäytyä, mutta aika paljon tulee erityisesti päiväsaikaan lumikuuroja ja paikoin voi sataa yhtenäisemminkin. Se hillitsee lämpötilojakin. Lämpötila vaihtelee nollan ja viiden asteen välillä.

Lue myös:

    Uusimmat