Vapaavuori myöntää: Hintakatto olisi pitänyt määritellä

Vapaavuori: Sähkön hinta olisi noussut riippumatta verkkojen myymisestä 8:01

Entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) myöntää, että edellisen hallituksen olisi pitänyt määritellä hintakatto sähkön siirtohintojen korotuksille.  

Carunan päätös korottaa siirtohintoja kerralla näin paljon on entisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mielestä hämmästyttävää. Sähkön siirtohintojen odotettiin hänen mukaansa nousevan tasaisesti seuraavan 10-15 vuoden aikana.

– Totesin eduskunnassa lukuisia kertoja, että hinnat tulevat nousemaan. Myös lakiesityksessä on avoimesti todettu, että hinnat nousevat varmasti joissakin yhtiöissä jopa todella paljon, Vapaavuori sanoo STT:lle.

Sähkönsiirtohintojen korotukset olivat Vapaavuoren mukaan odotettavissa, koska sähkömarkkinalaki edellyttää yhtiöitä parantamaan toimitusvarmuuttaan. Viime vuosien isojen myrskyjen ja mittavien sähkökatkojen jälkeen yhtiöitä on velvoitettu tekemään muun muassa maakaapelointeja.

Hinnankorotuksille ehdotetaan kertakorotuskattoa 1:49

Vapaavuoren mukaan hallitus pyrki tasaamaan hinnankorotuspaineita useammalle vuodelle antamalla yhtiöille siirtymäaikaa parannusten tekemiseen.

– Ei varmaan osattu ennakoida, että joku haluaa investoida niin paljon jo heti alussa ja nostaa hintoja näin paljon. Jälkeenpäin voi sanoa, että joku hintakatto olisi saattanut olla paikallaan, energia-alan sääntelystä elinkeinoministerinä vastannut Vapaavuori myöntää.

Fortum päätti sähkönsiirtoverkkojen myymisestä kansainvälisille pääomasijoittajille loppuvuonna 2013, minkä myötä Carunalle siirtyi noin 20 prosentin markkinaosuus Suomen sähkönsiirrosta. Jyrki Kataisen hallitus antoi kaupalle luvan, mutta päätös kaupasta oli Fortumin.

Vapaavuori huomauttaa, että Caruna ei ole ainoa hintojaan nostanut yhtiö.  
-Rehellistä on tiedostaa, että kutakuinkin kaikkialla Suomessa tullaan nostamaan hintoja myös tämän jälkeen.

Carunan aggressiivista verosuunnittelua Vapaavuori pitää erittäin valitettavana.

– Niin kauan kuin se on laillista, sitä ei voi muuta kuin paheksua. Ei tästä eroon päästä ennen kuin EU- ja OECD-tasolla pystytään luomaan parempia pelisääntöjä.  
Helsingin Sanomien mukaan Carunan maksama konsernin sisäisen lainan korko on ollut 8,5 prosenttia, kun Fortumin aikoinaan ottamien lainojen keskikorko oli 3,6-4,7 prosenttia vuosina 2011-2013 ennen verkkojen myyntiä.

Lue myös:

    Uusimmat