Perhe järkyttyi löytäessään kissasta ilmapistoolin jäljet, joita edes eläinlääkäri ei ollut huomannut. Puolitoistavuotias Myrsky jouduttiin lopettamaan, koska ampuminen oli vahingoittanut suolistoa vakavasti.
Reilu viikko sitten torstaina Myrsky-kissa saapui iltayhdeksän jälkeen rajamäkeläiseen kotiinsa huonovointisena. Kissan omistajat Juha Menna ja Laura Pohjonen veivät kissan heti seuraavana päivänä eläinlääkäriin, jossa sille määrättiin antibioottikuuri.
Kissaa ruokittiin ruiskulla viikonlopun yli, koska se ei syönyt omin voimin. Sunnuntai-iltana perhe huomasi kissan kunnon huononevan entisestään.
Kokeneena kissanomistajana Menna alkoi epäillä, olisiko kissalla jossain tulehtunut haava, joka olisi aiheutunut esimerkiksi naapuruston kissojen välienselvittelystä.
Järkytyksekseen Menna löysi noin kolme milliä leveän ilmapistoolin sisäänmenoreiän Myrskyn vasemmasta takajalasta hännän tyvestä ja ulostuloreiän oikeasta pakarasta. Hän tunnisti ne ampumahaavoiksi, koska itse harrastaa metsästystä.
Seuraavana päivänä eläinlääkäri vahvisti, että kyseessä oli ilmapistoolin aiheuttama haava, joka ei ollut osunut luihin, mutta rikkonut kissan suoliston.
– Siinä vaiheessa ei ollut enää mitään tehtävissä, se oli menoa sitten, Menna kertoo.
Asukkaat kuulleet muistakin samankaltaisista tapauksista – ei todistettavaa yhteyttä
Menna ja Pohjonen jakoivat lähialueen postilaatikoihin varoituksia muille kissanomistajille ja ilmoittivat asiasta Facebookin Rajamäki-ryhmässä. Harmikseen he saivat ketjuun vastauksia, joiden mukaan alueella olisi tapahtunut useampiakin kissoihin kohdistuneita ampumisia ja katoamisia.
