Useat järjestöt tarjoavat nuorille mahdollisuuksia päästä ulkomaille tekemään vapaaehtoistyötä. Nykyään myös hyväkuntoiset eläkeläiset ovat kiinnostuneita tutkailemaan maailmaa uusin silmin.
Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n (KVT) järjestösihteeri Salla Kuuluvainen kertoo, että vapaaehtoiseksi maailmalle voi lähteä lähes kuka vain 18 vuotta täyttänyt. Yläikärajaa ei kuitenkaan ole.
– Useimmat vapaaehtoisista ovat 20–35-vuotiaita, mutta yhä enemmän meille tulee eläkeikäisiä hakijoita. Vanhimmasta päästä on meillä viime vuonna ollut 70-vuotias mies, Kuuluvainen kertoo.
Periaatteessa pyritään järjestämään myös leirejä, jotka sopivat niillekin, joilla on liikuntaesteitä.
Perhe mukaan työleirille?
KVT:n 30 euron jäsenmaksu on osallistumisen edellytys, mutta esimerkiksi opiskelijat, työttömät ja vähävaraiset saavat alennusta. Lisäksi perusleirille osallistuva maksaa 95 euron leirinvälitysmaksun, joka kattaa ylläpidon, majoittumisen ja vakuutuksen.
Samasta maasta hyväksytään enintään kaksi täysi-ikäistä samalle leirille. Jonkin verran on olemassa myös perheleirejä, jonne voi ottaa lapset mukaan. Työleireille hakee jonkin verran pariskuntia. Pitkäaikaiseen vapaaehtoistyöhönkin voi päästä yhdessä puolison kanssa, mutta se on paikkakohtaista, KVT:stä kerrotaan.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com
Haluatko nähdä maailmaa edullisesti? Erilainen elämysmatka irtoaa alle 150 eurolla
Kannattaako kerjäläislapselle antaa rahaa? Reilun matkailun asiantuntija vastaa
Vapaaehtoistyön hienoimmat hetket: Vain tähtitaivas kattona paratiisirannalla
Vapaaehtoisena Thaimaassa – Heikki suojeli kilpikonnia pesänryöstäjiltä
Haaveissa erilainen rantaloma? Lähde suojelemaan kilpikonnia!
Sirkka auttaa lapsia Nepalissa
Pentti-Oskari Kangas pelasti ihmisiä tsunamin jälkeen Sri Lankassa