Vapaaehtoiset testasivat koronarokotetta Moskovassa: Näin se vaikutti

Näin Vladimir Putin suojautuu koronavirukselta – presidentin asuinpaikkaan asennettiin desinfioiva tunneli 0:52
Katso videolta, miten Venäjän presidentti Vladimir Putin suojautuu koronavirukselta.

Ensimmäiset vapaaehtoiset testasivat Moskovan Sechenovskij-yliopistossa venäläisten keihttämää koronarokotetta, kertoo uutistoimisto Interfax.

Rokotteen antamisen jälkeen vapaaehtoisilla ilmeni päänsärkyä ja nousi kuume. Oireet kuitenkin hävisivät vuorokauden sisällä itsestään, ilman lääkkeitä. Tällä hetkellä kaikkien vapaaehtoisten kerrotaan voivan hyvin.

Yliopiston mukaan ensimmäisiä vapaaehtoisia alettiin testata 18. kesäkuuta, jolloin 18 vapaaehtoista sai koronaa vastaan kehitetyn rokotteen. Sechenovin yliopiston lääketieteellisen tutkimuskeskuksen vanhempi tutkija ja johtaja Jelena Smolyarchuk kertoi, että "reaktio koronavirusinfektiota vastaan kehitetylle rokotteelle oli tavanomainen ja tyypillinen muillekin rokotteille". 

Viime tiistaina toinen ryhmä vapaaehtoisia sai myös koronarokotteen ja kärsi samantyyppisistä haittavaikutuksista, jotka hävisivät itsestään.

28 päivää eristyksissä

Kaikki vapaaehtoiset, jotka ovat iältään 18-65-vuotiaita, asuvat tällä hetkellä erillisessä tutkimuskeskuksessa ja lääkärit tarkkailevat heitä jatkuvasti.

Kontaktit muiden kanssa eivät ole sallittuja ulkopuolelta tulevan koronavirusmahdollisuuden minimoimiseksi. Vapaehtoiset ovat eristyksissä, koska alussa on tarkoitus testata vain sitä, miten rokote vaikuttaa heihin ja minkälaisia sivuvaikutuksia se aiheuttaa.

Mikäli kaikki menee hyvin, he pääsevät palaamaan kotiin ja normaaliin elämään 28 päivän kuluttua. Vapaaehtoisten vointia tarkkaillaan vielä puolen vuoden ajan kotiuttamisen jälkeen.

Rokotten tehokkuutta arvioi Smolyarchukin mukaan lääkkeen kehittäjä tarvittavien tutkimustulosten ja laboratoriokokeiden jälkeen. Rokotteen odotetaan tulevan markkinoille tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.

Venäjän terveysministeriö kertoi aiemmin, että tutkimuksia tehdään kahdesta eri rokotemuodosta: nestemäisestä ja kylmäkuivatusta jauheesta. Tutkimukseen osallistuu kaksi vapaaehtoisryhmää, jossa kummassakin on 38 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat