Vapaaehtoisesti asunnoton Miika on elänyt koko talven ulkona: "Haluan olla koko Suomen tuntema kylähullu"

Mikä erakkoelämässä vetoaa? Kahden erakoituneen tarinat 8:53
Katso video: Tällaisessa paikassa Miika Oikari eli Varis elää Espoon metsässä.

Vapaaehtoisesti asunnottomana elävä Miika Oikari on asunut koko talven ulkona. Sydäntalvella kodin virkaa toimitti lumi-iglu, nyt suojaisa nukkumapaikka löytyy maan alta.

Muutaman kilometrin päässä kauppakeskus Sellon hulinasta Espoossa metsän laidalla, sijaitsee Miika Oikarin "koti". 

– Siellä on suojassa sateelta, tuulelta ja tuiverrukselta, Oikari kuvailee valitsemaansa asumismuotoa. 

Kajaanilaislähtöinen Oikari on asunut nykyisen paikan lisäksi esimerkiksi puumajassa ja lumi-iglussa. Tällainen elämäntyyli kiehtoo miestä. 

–  Isoimpana syynä on se, että haluan elää kulkurielämää, Oikari kertoo.

Päiväsaikaan hän viettää aikaa esimerkiksi kauppakeskuksissa ja kirjastoissa. Ruokarahansa Oikari tienaa pulloja keräämällä. 

Oikarin mukaan muut ihmiset ajattelevat automaattisesti hänen elämäntyylinsä tarkoittavan sitä, että miehellä menee huonosti.

– Oletetaan, ettei minulla ole yhtään rahaa, mutta on minulla säästöjä ja hyvin menee, Oikari korjaa ennakkoluuloja.

"Koko Suomen tuntema kylähullu"

Miehen mielestä erakkoihin pitäisi suhtautua positiivisemmin. Hän itse määrittelisi erakon sellaiseksi henkilöksi, joka haluaa elää elämää omalla tyylillään.

Oikari itse haluaakin tavata muita ihmisiä, mutta kuitenkin sattumanvaraisesti. 

– Mun sosiaalinen elämä on sellaista, että kun kohdataan, jutellaan, Oikari sanoo. 

Oikarin arkea voi seurata TikTokissa. Hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa Variksena, sillä mies itse samaistuu kyseiseen lintuun.

– Puolivitsillä sanon, että mä haluan olla koko Suomen tuntema kylähullu. Ihmiset voivat sitten helposti lähestyä minua, jos elämäntyylini kiinnostaa.

Lue myös:

    Uusimmat