Finanssiala: Hallitus veti maton alta sadoiltatuhansilta, jotka säästävät eläkevakuutuksiin

Hallitus osoitti kriisitietoutta, mutta romutti vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. 

Näin arvioi Finanssiala ry tiistaina päättyneen kehysriihen päätöstä, jonka mukaan vapaaehtoisen eläkesäästämisen verotuki poistetaan vuoden 2027 alusta lähtien.

Finanssialan mukaan hallitus veti näin maton alta niiltä puolelta miljoonalta suomalaiselta, jotka säästävät vielä vapaaehtoisiin eläkevakuuksiin.

– Suurin osa heistä on tavallisia keskituloisia suomalaisia, jotka ottivat vakuutuksen toistakymmentä vuotta sitten. Vakuutusten uusmyynti loppui poukkoilevan sääntelyn vuoksi reilut 10 vuotta sitten, Finanssiala kertoo tiedotteessaan.

Valtiovarainministeriön laskelmasta ilmenee, että verotuen poisto lisää valtion verotuloja vuonna 2027 arviolta noin 45 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 noin 40 miljoonaa euroa.

Finanssialan toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kertoo STT:lle, että valtion budjetissa verotuen määrä on ollut noin 60 miljoonaa euroa vuosittain.

– Noin 5  000 euroa on voinut vuosittain vähentää itse verotuksessa pääomatuloista, jos on sijoittanut tällaiseen vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen. Tämä on nyt poistumassa, Ahosniemi tiivistää päätöksen seurauksia kansalaisen näkökulmasta.

Jos pääomatuloja ei ole ollut riittävästi, on maksusta voinut tehdä alijäämähyvityksen ansiotuloihin.

Päätös vaurastumisen edistämistä vastaan

Ahosniemi toteaa, että hallitusohjelmassa on hyvin huomioitu kansankapitalismin ja suomalaisten vaurastumisen edistäminen, mutta tehty päätös on aika lailla näitä tavoitteita vastaan.

– Kun ihmiset itse säästäisivät ja varautuisivat omaan eläketurvaansa, niin se omalta osaltaan vähentäisi painetta, mikä meillä eläkejärjestelmässä on maksujen nostamiseen ja järjestelmän kestävyyteen. Siinä mielessä tämä on vähän ikävää.

Finanssialan tiedotteessa kuvaillaan, että väestön ikääntyminen rasittaa julkista taloutta ja oman varautumisen merkitys korostuu. Alan mukaan vapaaehtoinen eläkesäästäminen olisi oivallinen keino täydentää lakisääteistä eläketurvaa ja helpottaa julkisen sektorin kustannuspainetta.

Finanssiala kuitenkin arvioi, että pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Ahosniemen mukaan uusia, itse maksettavia vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ei ole enää viime vuosina juuri myyty. Sen sijaan työnantajat ottavat edelleen työntekijöilleen ja johdolle ryhmäeläkevakuutuksia, joita hallituksen päätös ei koske.

Lue myös:

    Uusimmat