Vanhemmat menettävät yöunensa tyttärensä vuoksi – Jessica, 3, ei nuku koskaan

Kolmevuotiaan Jessican unettomat yöt valvottavat vanhempia.

Jessica, 3, on päivisin täysin normaali kolmevuotias. Yöt hän viettää vanhempiensa sängyssä leikkien sellaisten ystävien kanssa, joita ei ole oikeasti olemassa, kertoo Mamamia-sivusto.

Unia kaipaavien vanhempien ravattua kahden ja puolen vuoden ajan tutkituttamassa tytärtään syy Jessican unettomille öille löytyi viimein. Tytöllä todettiin aistimusvoimainen, eideettinen muisti. Aiemmin Jessican käyttäytymisen syyksi oltiin virheellisesti oletettu epilepsiaa.

Eideettisessä muistissa muistikuvat ovat hyvin todenmukaisia. Ne saattavat olla niin voimakkaita, kirkkaita ja yksityiskohdiltaan osuvia, että niitä ei voi sekoittaa harha-aistimuksiin.

Jessican tapauksessa eideettinen muisti tarkoittaa käytännössä, että tytön muistissa kulunut päivä muuttuu virtuaaliseksi maailmaksi. Tässä ”3D-maailmassa” Jessica kuvittelee leikkivänsä ystäviensä ja perheensä kanssa, minkä vanhemmat havaitsevat ulospäin hereillä olona. Eivätkä ainoastaan hereillä olona: Jessica nimittäin nauraa ja on leikkivinään näkymättömien ystäviensä kanssa.

– Päivisin Jessica on tietoinen ympäröivistä ihmisistä ja vastaa kysyttäessä. Öisin hän taas käyttäytyy kuin sinua ei olisi olemassa, kertoo Tanya-äiti.

Jessicaa hoitaneen lääkärin mukaan Jessica sallii itselleen vierailut värikkäässä mielikuvitusmaailmassaan, sillä hän tietää vanhempiensa olevan vierellään. Vanhemmat ovatkin menettäneet yöunet tyttärensä erikoislaatuiselle muistille.

Vanhempien kannalta Jessican painajaismaisia unenlahjoja on nyt tarkoitus käsitellä ongelmaan pureutuvalla tavalla. Lääkäri suosittelee, että jatkossa vanhemmat veisivät lapsensa takaisin omaan sänkyynsä. Näin Jessica oppisi nukkumaan yksin, ja tämän kognitiiviset kyvyt kehittyisivät normaalisti.

Aiemmin vanhemmat eivät ole uskaltaneet viedä Jessicaa pois silmistään, sillä he ovat pelänneet tämän voivan satuttaa itsensä. Vuosien valvomisen jälkeen vanhemmat saanevat siis vihdoinkin unen päästä kiinni.

***

Mitä jos uni ei auta väsymykseen? 11:00

Lue myös:

    Uusimmat