Vammaisen tytön murhasta syytettyä isäpuolta syytetään myös muista rikoksista: Piti hallussaan huumetabletteja ja siirsi sairaan lapsen tililtä rahaa itselleen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee suljetuin ovin henkirikosjutun, jossa 36-vuotiasta miestä syytetään vaikeasti sairaan tytön murhasta. Teko tapahtui viime marraskuussa Nurmijärvellä yksityisasunnossa. MTV Uutisten tietojen mukaan mies oli tytön isäpuoli.

Oikeudenkäynnin aluksi lapsen vanhempien avustaja vaati oikeudenkäynnin ja asiakirjojen salaamista kokonaan, koska jutussa tulee esiin arkaluonteisia tietoja henkilön yksityisyydestä liittyen muun muassa lapsen terveyteen ja vammaisuuteen.

Myös syytetty vaati asian käsittelyä suljetuin ovin.

Oikeus pohti asiaa hetken ja suostui pyyntöön. Näin ollen koko oikeudenkäynti murhasyytteen osalta käydään suljetuin ovin.

Siirsi rahaa lapsen tililtä itselleen

36-vuotiasta miestä syytetään kuitenkin kolmesta muusta pienemmästä rikoksesta, joiden osalta oikeudenkäynti oli julkinen.

Miestä syytetään huumausainerikoksesta, koska hän piti hallussaan 12 kappaletta huumaavia Rivotril-lääketabletteja. Teko tapahtui viime vuonna.

Lisäksi miestä syytetään kahdesta maksuvälinepetoksesta.

Ensimmäisessä tapauksessa mies käytti vammaisen lapsen pankkitiliä oikeudettomasti verkkopankkitunnuksia käyttäen ja siirsi tytön tililtä yhteensä 700 euroa toiselle tilille.

Toisen kerran mies syyllistyi maksuvälinepetokseen viime syys-lokakuussa Nurmijärvellä, kun hän käytti vammaisen tytön äidin pankkitiliä oikeudettomasti ilman naisen lupaa.

Mies siirsi naisen pankkitililtä useammalla eri kerralla rahaa omalle ja erään yrityksen tilille. Summat olivat 450 euroa, 2000 euroa ja 380 euroa.

Kaikki nämä rikokset tapahtuivat ennen epäiltyä murhaa, joka tapahtui marraskuussa.

Miehellä kaksi lasta

Mies myönsi oikeudessa syytteet huumausainerikoksesta ja maksuvälinepetoksista oikeiksi.

Kolme syytettä käytiin läpi nopeasti, jonka jälkeen oikeus jatkoi murhasyytteen käsittelyä suljetuin ovin.

Poliisi on aiemmin kerrottu, että henkirikosta on tutkittu murhana erityisen raa'an tekotavan vuoksi ja koska teon kohteena oli puolustuskyvytön lapsi.

Lyhyen julkisen osuuden aikana kävi ilmi, että 36-vuotiaalla miehellä on itsellään kaksi huollettavaa eli alaikäistä lasta. Henkirikoksen uhriksi joutunut lapsi ei ollut miehen oma.

Isäpuoli on poliisin aiemman kertoman mukaan kiistänyt syyllisyytensä.

Lue myös:

    Uusimmat