Valtteri Filppula palaa kotiin ja pohtii jo kiekkouran jälkeistä elämää – "Toivottavasti vielä ainakin kaksi vuotta pysyn ehjänä"

Valtteri Filppula paluustaan Detroitiin: Tutut maisemat 2:13
Valtteri Filppula kertoi kuulumisiaan Bermuda-turnauksessa lauantaina.

Valtteri Filppula jätti Detroit Red Wingsin vuonna 2013 kuuden seurassa vietetyn kauden jälkeen. Stanley Cupin tuottaneen ajanjakson jälkeen kahden suunnan luottosentteri pelasi Tampa Bayssa, Philadelphiassa ja New York Islandersissa ennen ensi kaudelle tapahtuvaa paluuta autokaupunkiin.

Filppula kertoi olevansa erityisen tyytyväinen kahden vuoden sopimukseen.

– Tutut maisemat ja jonkin verran tuttuja pelaajiakin vielä jäljellä. Kiva mennä katsomaan, miten lähtee sujumaan, Filppula sanoi MTV Urheilulle Helsingin Kalastajatorpalla lauantaina.

Filppula myöntää, että Steve Yzermanin paluulla seuraan oli merkitystä suomalaisen päätöksen kannalta. Yzerman on toiminut Tampa Bayn toimitusjohtajana vuodesta 2010.

– Se oli yksi asia. Muutenkin kyseessä vanha ja tuttu jengi. Kahden vuoden mittainen sopimus oli iso osa päätöstä.

Suomalainen ei ole käynyt vielä tarkempia keskusteluja roolistaan Detroitissa.

– Keskellä pelaan. Se on oikeastaan ainoa asia, joka on käyty läpi, Filppula naurahtaa.

– Roolia voi alkuvaiheessa käydä jonkin verran läpi, mutta pelien sujuminen ratkaisee lopulta, miten isoksi se muodostuu.

Kahden vuoden sopimuksen jälkeisestä ajasta Filppula ei osaa sanoa vielä mitään.

– Oli kiva saada diili. Jääkiekkoa on tullut pelattua niin pitkään, että rupesin jo miettimään, että eihän sitä osaa oikein muuta tehdä. Toivottavasti vielä ainakin kaksi vuotta pysyn ehjänä, jonka jälkeen katsotaan uudelleen tilannetta, Filppula sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat