Valtteri Bottas suunnittelee: tähtäin loppukaudesta Kimi Räikkösessä

Valtteri Bottaksen tavoitteena on kauden kuudessa viimeisessä F1-osakilpailussa palauttaa itseluottamus alavireisesti menneiden kisojen jäljiltä ja saavuttaa ainakin MM-sarjan kolmospaikka ennen Kimi Räikköstä.

Viime kaudella kolme voittoa Mercedeksellä ottaneelta Bottakselta odotettiin tänä vuonna läpimurtoa F1:s, kun sai viettää kausien välissä ensimmäistä kertaa myös koko talvikauden auton kehitykseen vaikuttaen.

Kiristynyt kärkikamppailu ja suoranainen epäonni ovat kuitenkin syöneet Bottakselta mahdollisuuden kisavoittoihin, mikä alkaa näkyä loppukaudesta myös itseluottamuksessa.

Samaan aikaan tallikaveri Lewis Hamilton painaa kohti uransa viidettä maailmanmestaruutta voitettuaan Italian jälkeen myös Singaporen GP:n.

– Se on rankkaa. Hänen lyömisestään tulee aina olemaan rankkaa, Bottas kommentoi Motorsport.comille.

– Ja hänellä on nyt hyvä putki päällä. Hän taistelee MM-voitosta ja minä en enää.

Bottaksen mukaan Ferrarin Kimi Räikkösen tavoittaminen on hänelle loppukauden tehtävä. Samalla Hamiltonin mestaruuden varmistuminen voisi helpottaa myös tallikaverin tilannetta ja vapauttaa kilpailuasetelmia Mercedeksellä.

– Haluan yhä parhaan mahdollisen sijoituksen MM-pisteissä. Ainakin kolmossija tuntuu mahdolliselta, joten se on minulla tähtäimessä.

– Pysyn motivoituneena ja yritän tuoda hyviä tuloksia. Tuntuu silti todella, että tarvitsen nyt hyviä tuloksia, Bottas toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat