Valtteri Bottas kävi uudella työpaikallaan – Kimi Räikkösestä saadut miljoonat jättivät jälkensä

Valtteri Bottaksen aika Mercedeksen F1-tallissa lähestyy loppuaan. Alfa Romeo -sopimus julkaistiin kaksi kuukautta sitten, ja Bottas kertoo päässeensä syksyn mittaan tutustumaan uuteen työpaikkaansa ja uusiin työkavereihinsa.

Hyppäys Mercedekseltä Alfa Romeolle on kuljettajalle iso monin tavoin, eikä vähiten siksi, että Mercedes on ollut viime vuodet sarjan paras talli, Alfa Romeon autot ovat löytyneet useimmiten lähtöruudukon toisesta päästä.

Samalla edessä on hyppäys brittitallista sveitsiläiseen. Edellisen kerran Bottas on työskennellyt ison-Britannian ulkopuolella sijaitsevan tallin kanssa kaudella 2011, kun hän voitti GP3-luokan mestaruuden ranskalaisessa ART Grand Prix -tallissa. Sopeutumista uuteen työkulttuuriin helpottaa varmasti se, että Alfa Romeon tallipäällikkönä jatkanee ensi kaudella Frederic Vasseur, mies, joka oli aikanaan perustamassa ja johtamassa ART-tallia.

Ja tuskin Bottas siitäkään panee pahakseen, että matka kotoa Monacosta työpaikalle, tallin tehtaalle, lyhenee ensi vuonna 1100 kilometristä 400 kilometriin.

Itse asiassa Bottas on jo käynyt Alfa Romeon tehtaalla Hinwilissä.

– Kävin siellä muutama viikko sitten. Se on hyvä tehdas. Sieltä löytyy kaikki tilat, joita tarvitaan, että talli voi olla vahva, Bottas sanoi Motorsportin mukaan.

Tehdasta kehitettiin erityisesti vuosina 2006–2009, kun talli toimi BMW:n tehdastiiminä. BMW-yhteistyö tuskin olisi toteutunut ilman Hinwiliin vuosituhannen alussa rakennettua nykyiaikaista tuulitunnelia. Siitä talli saa kiittää Kimi Räikköstä, jonka kolmivuotisen sopimuksen McLaren osti ulos heti debyyttikauden 2001 jälkeen. Näitä rahoja sijoitettiin tuulitunnelin rakentamiseen.

Bottas vahvistaa myös, että hänestä otettiin Hinwilin-vierailun yhteydessä mitat ensi kauden istuinta varten.

Tulevan työnantajan suorituskyvystä on tässä vaiheessa mahdotonta esittää minkäänlaisia arvioita, mutta ainakaan siitä Bottas ei tällä hetkellä tunnu olevan huolissaan, että Alfa Romeo kuuluu sarjan heikoimpiin talleihin.

– Käsittääkseni he eivät ole juurikaan kehittäneet tämän vuoden autoa. En siis odota, että heidän pitäisi mennä tänä vuonna eteenpäin. He ovat katsoneet tammikuusta lähtien ensi vuoteen, Bottas sanoo ja viittaa ensi kauden mittavaan sääntöuudistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat