Valtteri Bottaksen tuska kasvaa – pelottava MM-uhkakuva ilmassa: "Lyödään homma jäihin"

C Moren selostaja Niki Juusela pitää Mercedeksen Valtteri Bottaksen tilannetta formula ykkösten MM-taistelussa jo tuskaisena. Bottas on jäänyt MM-sarjaa johtavasta tallikaveristaan Lewis Hamiltonista nyt jo 29 pisteen päähän.

Juusela hakee vertailupohjaa viime kaudesta, jolloin Hamilton kävi alkukaudesta MM-kärkitaistelua "kissa ja hiiri -leikkinä" Ferrarin Sebastian Vettelin kanssa. Kaksikko taistelu kauden puoliväliin saakka tasapäisesti, mutta Saksan kilpailusta tuli käännekohta ja Hamilton peräti kahdeksan kauden viimeisistä 11 kisasta.

Viisinkertaisen maailmanmestarin Hamiltonin kasvatettua jälleen MM-johtoaan Bottakseen Juusela nostaa esiin pelottavan uhkakuvan nastolalaisen kannalta.

– Nyt puhutaan 29 pisteestä tiimikaverien välillä. Jossain vaiheessa siellä lyödään vääjäämättä homma jäihin ja sanotaan, että nyt rauhoitetaan tilanne eikä ruveta hölmöilemään liikaa. Kyllä minä tuota aika tuskaisena pidän Valtterin kohdalla suoraan sanottuna. Melkein 30 pinnaa Hamiltoniin ero, Juusela ruotii.

Hamilton lisäsi tuoreeltaan MM-kaulaansa 12 pisteellä Kanadan GP:ssä, kun kisan nopeimman kierroksen ajanut Bottas jäi neljänneksi ja Hamilton nappasi voiton. Bottaksen viikonloppu lähti huonoille jengoille nastolalaisen jäätyä aika-ajoissa kuudenneksi.

– Tämä viikonloppu oli hyvä osoitus siitä, miten paljon se maksaa kilpailussa, kun olet aika-ajoissa kuudes. Kun ajat Hamiltonia, (Charles) Leclerciä ja Vetteliä vastaan, ja Verstappen nostetaan vielä siihen mukaan, niin yhtään tällaista off-viikonloppua ei voi tulla tai yhtäkkiä piste-ero kasvaa vain entisestään.

– Joka kilpailu, joka viikonloppu sinun pitää olla ihan absoluuttisella huipulla.

C Moren asiantuntija Mika Salo penää Bottakselta heti seuraavaan kisaan taisteluilmettä.

– Nyt pitää vain kerätä itsensä ja Ranskassa iskeä takaisin. Koskaan ei saa luovuttaa. Se on ensimmäinen asia, että ikinä ei luovuteta, vaan ihan täysillä kimppuun, Salo sanoo.

Juusela korostaa samaa.

– Ei tässä ole tietenkään olla luovuttamassa. Niin kauan kuin on teoriassa mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus, niin Bottas taistelee. Eivät hänen taitonsa ole mihinkään kadonneet, mutta yhtään tällaista off-viikonloppua ei voi enää tulla.

Onko Lewis Hamilton onnekas, kuten hänestä usein puhutaan? Katso koko keskustelu ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat