Valtionjohto kiistää siunanneensa vuoden 2017 Uniper-kaupan – Fortum taas sanoi kaupan olleen valtion hyväksymä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii parlamentaarista selvitystä hallituksen omistajaohjauspolitiikasta MTV:n Uutisextrassa.

Fortum-kauppojen aikana pääministerinä toiminut Juha Sipilä kuin silloinen omistajaohjausministeri Mika Lintilä kiistävät siunanneensa valtionyhtiö Fortumin Uniper-kaupan, joka tuli julkisuuteen vuonna 2017. Fortumin tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi vuonna 2017 kuitenkin, että valtio-omistaja oli ilmaissut kaupan olleen Fortumin omaan toimivaltaan kuuluva asia.

Neuvottelut Fortumin tytäryhtiön Uniperin pelastamiseksi jatkuvat edelleen.

Viime viikolla uutistoimisto Bloomberg kertoi, että Saksa kaavailee suurimman kaasuntuojansa Uniperin kansallistamista yhdessä kahden muun kaasuyhtiön kanssa. Päätöstä Uniperin kansallistamisesta pidetään tällä hetkellä varsin todennäköisenä.

Uniperin pääomistaja on suomalainen valtionyhtiö Fortum, joka on upottanut Uniperiin jo 15 miljardia euroa.

Omistusohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on todennut, että mikäli kansallistaminen tapahtuu, ainakin kahdeksan miljardin euron pääomitus olisi saatava takaisin.

Uniper ajautui vaikeuksiin, kun Venäjä lopetti kesällä maakaasun tuonnin Saksaan vastauksena pakotteisiin. Yhtiö on sen jälkeen tehnyt päivittäin miljoonaluokan tappiot.

Lundmark: ”Suomen valtio on ilmoittanut, että järjestely kuuluu Fortumin toimivaltaan”

Kun Fortumin Uniper-kauppa vuosi julkisuuteen ennenaikaisesti Bloombergin kautta vuonna 2017, riskit olivat hyvin tiedossa. Uniperin johto vastusti kauppaa ja julkaisi kirjeen, jossa varoitti osakkeenomistajia.

Uniperin tuolloisen toimitusjohtajan Klaus Schäferin allekirjoittamassa kirjeessä huomautettiin, että Fortum sulki aiemmin pois mahdollisuuden isoista järjestelyistä Venäjällä mutta oli ottamassa nyt haltuun Uniperiä.

– Uniperin kolme suurinta käynnissä olevaa investointia ovat 1 100 megawatin hiilivoimalaitos Saksassa, 800 megawatin ruskohiilivoimalaitos Venäjällä ja Nord Stream 2 -projektin rahoittaminen, joita Fortum jatkossa tukisi, kirjeessä todettiin.

Vastauksena kirjeeseen Fortumin tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark julkaisi videon, jossa toppuutteli osakkeenomistajia.

Kun Lundmarkilta Fortumin vuoden 2018 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa kysyttiin Venäjä-riskistä, hän huomautti, että Uniperin liiketoiminta Venäjällä on suhteellisesti pienempää kuin Fortumilla kokonaisuutena.

– Uniper on niin iso yhtiö, että itseasiassa Venäjän suhteellinen osuus Uniperin liiketoiminnasta on pienempi kuin Fortumilla eli vaikka näiden kahden yhtiön liiketoiminnat laskisi yhteen, niin siinä kokonaisuudessa Venäjän suhteellinen osuus on pienempi kuin Fortumin nykyisessä kokonaisuudessa, Lundmark totesi tiedotustilaisuudessa.

Lundmark kertoi pitävänsä Venäjän tilannetta muutenkin vakaana.

Julkaisemallaan videolla Lundmark myös totesi, että Fortumin suurin osakkeenomistaja, Suomen valtio, olisi pitänyt kauppaa Fortumin omaan toimivaltaan kuuluvana asiana.

– Myös Fortumin suurin osakkeenomistaja, Suomen valtio, on ilmoittanut, että järjestely on Fortumin omaan toimivaltaan kuuluva asia, Lundmark totesi.

Keskeiset ministerit kiistävät siunanneensa

Keskeiset ministerit kiistävät kuitenkin, että olisivat siunanneet riskialttiin investoinnin.

Viime torstaina entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi Alfa TV:llä saaneensa tietää valtionyhtiö Fortumin vuoden 2017 Uniper-tarjouksesta samaan aikaan kuin muutkin suomalaiset.

Sipilä kertoi, että Fortumin johdon kanssa oli kyllä sovittu palaveri, mutta tieto kaupasta ehti vuotaa julkisuuteen ennen palaveria.

Myös omistajaohjausministeri Mika Lintilä (kesk.) on kertonut niin Iltalehdelle kuin Ylellekin kuulleensa kaupasta vasta varttia ennen tiedon julkistamista ja kaupan olleen puhtaasti yhtiön oma operatiivinen päätös.

MTV Uutiset selvitti aiemmin, että omistajaohjausministeriössä ei ole asiakirjoja siitä, miten ministereitä olisi informoitu investoinnista.

Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön silloisen ylijohtajan Eero Heliövaara kertoi Iltalehdelle, ettei asiakirjoja löydy, sillä asiaa ei käsitelty omistajaohjausosastolla etukäteen.

Vuonna 2017 Heliövaara kuitenkin totesi Arvopaperin haastattelussa olleensa perillä ostotarjouksesta, joka oli määrä julkistaa ensi viikolla.

– Fortum on pörssiyhtiö, ja sen hallitus on tämän asian valmistellut. Omistajaa on pidetty informoituna, Heliövaara sanoi.

Heliövaara totesi haastattelussa myös, että kaupan julkitulo oli ennemmin yhdentekevää kuin harmillista, koska sitä oli jo valmisteltu pitkälle.

Riikka Purra vaatii selvitystä omistajaohjauspolitiikasta

Niin omistajaohjausministeri kuin pääministerikin siis kiistävät antaneensa siunauksen Fortumin vuoden 2017 Uniper-investoinnille. Jos Heliövaara olisi tiennyt kaupasta, hänellä olisi ollut velvollisuus informoida keskeisiä ministereitä.

Lundmark taas kertoi vuonna 2017 valtion pitäneen kauppaa Fortumin toimivaltaan kuuluvana asiana.

Oppositiopuolue perussuomalaiset on ilmoittanut jättävänsä hallitukselle välikysymyksen liittyen hallituksen Fortum-politiikkaan ja tiedottavansa siitä tänään. Välikysymyksen allekirjoittavat myös kristillisdemokraatit sekä Liike Nyt.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi MTV Uutisille viikonloppuna vaativansa parlamentaarista selvitystä valtion omistajaohjauspolitiikasta.

 – Kaikki puolueet tulevat mukaan omistajaohjauspolitiikan määrittelyyn, jotta tällaisista virhetilanteista edes tulevaisuuden kannalta opittaisiin, Purra totesi haastattelussa.

Lue myös: 

20.9.2022 klo 12.04: Täydennetty juttua Heliövaaran vuoden 2017 kommentilla.


Lue myös:

    Uusimmat