Fortumin myymä Uniper takoi valtavan 6,7 miljardin euron voiton alkuvuoden aikana

Professori pitää Uniper-kauppojen päätöstä puolustusvoittona –"Huima summa, mutta huonomminkin olisi voinut käydä" 2:48
Professori piti syyskuussa Uniper-kauppojen päätöstä puolustusvoittona – "Huima summa, mutta huonomminkin olisi voinut käydä".

Saksan valtion omistama energiayhtiö Uniper takoi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 6,7 miljardin liikevoiton. Asiasta uutisoi muun muassa Reuters.

Uniper on suomalaisen Fortumin entinen tytäryhtiö. Fortum myi Uniperin laajan julkisuuden saattelemana viime vuonna.

Saksalaisyhtiöstä irtautuminen maksoi Fortumille hieman alle kuusi miljardia euroa ennen veroja. Fortumin osakkeiden markkina-arvo laskikin viime vuonna noin viisi miljardia euroa.

Yhtiön kurssi on Reutersin mukaan kääntymässä merkittävästi laskeneiden kaasunhintojen vuoksi.

– Uniperin tienestit tulevina neljänneksinä ovat jatkossakin suuresti riippuvaisia kaasun hinnasta, yhtiön talousjohtaja Jutta Doenges sanoi Reutersin mukaan.

Alkuvuoden aikana kuusi miljardia voittoa takonut Uniper ajautui viime vuonna vaikeuksiin, kun Venäjä rajoitti kaasutoimituksia Eurooppaan, mikä sai kaasun kallistumaan.

Uniper joutui kuitenkin toimittamaan monille asiakkailleen kaasua vanhojen halpojen sopimusten mukaisesti, kun se itse maksoi kaasusta markkinoilla huomattavasti korkeamman hinnan.

Viime vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Uniper kirjasi 3,1 miljardin euron tappiot.

Ensin Fortum rahoitti, sitten myi

Fortum hankkiutui eroon Uniperista, kun Saksan valtio osti kaikki Fortumin omistuksessa olleet Uniperin osakkeet 0,5 miljardilla eurolla.

Saksa käytännössä kansallisti Uniperin, jota pidettiin maan energiamarkkinoille liian tärkeäksi kaatumaan. Fortum ja Saksan valtio sopivat kaupasta syyskuussa.

Uniper-omistuksesta jäi Fortumille käteen miljardien tappiot, sillä se sijoitti saksalaisyhtiöön vuosien aikana noin seitsemän miljardia euroa omaa pääomaa.

Omistajaohjausministerinä toiminut Tytti Tuppurainen (sd.) kertoi viime vuonna, että Fortumin hallitukseen tulee myös omistajaohjausosaston edustaja.

Fortum oli tätä ennen myöntänyt miljardiluokan lisärahoituksen Uniperille. Ennen viime vuotta valtion edustajaa ei Fortumin hallituksessa ollut vuosikausiin.

Tästä on kyse Fortumin ja Uniperin epäonnistuneessa tarinassa 2:38
Tästä on kyse Fortumin ja Uniperin epäonnistuneessa tarinassa. Juttu on viime syyskuulta.

Lue myös:

    Uusimmat