Kansa kärsi sähkölaskuistaan, kun suuret sähköyhtiöt käärivät jättituloksia – mutta kaikki alan yritykset eivät olleet yhtä onnekkaita

Monet sähköyhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta - sähköntuottajat vahvoilla 4:20
Monet sähköyhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta – sähköntuottajat vahvoilla

Samaan aikaan, kun kansalaiset ovat jännittäneet sähkölaskujaan, osa sähköyhtiöistä on tehnyt hyvää tiliä. MTV Uutisten talousasioihin erikoistunut yhteiskuntatoimituksen toimittaja analysoi energiayhtiöiden tänään julkistamia tuloksia.

Sähköyhtiöiden hyvät tulokset ovat puhuttaneet viime aikoina suomalaisia, sillä moni on kiinni kalliissa määräaikaisissa sopimuksissa.

Energiayhtiö Fortum kertoi tänään tehneensä viime vuonna jopa odotuksia hieman paremman tuloksen. Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto nousi loka-joulukuussa 744 miljoonaan euroon oltuaan vuotta aiemmin 519 miljoonaa.

Toimitusjohtaja Markus Rauramo totesi, että irtautuminen saksalaisen Uniperin omistuksesta tuli maksamaan Fortumille hieman alle kuusi miljardia.

Yhtiön taloudellinen tilanne on Rauramon mukaan nyt vakaa, kun Uniper maksoi takaisin neljän miljardin osakaslainan ja Saksan valtio maksoi Fortumille Uniperista 500 miljoonaa euroa.

Katso myös Seitsemän uutisten juttu aiheesta:

0203 20459985 UUTISJUTUT Sähköyhtiöiden tuloksissa isoa vaihtelua

Helenilläkin meni hyvin

Myös energiayhtiö Helen kertoi tällä viikolla hyvästä tuloksesta. Sen liikevoitto nousi edellisvuoteen verrattuna jopa sadoilla prosenteilla. 

Tekikö Helen nyt sitten kovat voitot samaan aikaan, kun sähkö oli kallista?

– Koko konsernin liikevaihto oli 1 785 miljoonaa euroa vuonna 2022, kun se oli edellisenä vuonna 1 318 miljoonaa euroa. Tämä tarkoitti 35 prosentin kasvua, yhteiskuntatoimituksen toimittaja Joonas Turunen selvittää.

– Helenin liikevoitto oli 142 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi edellisvuoden raportoidusta liikevoitosta 74 prosenttia. Helenin mukaan vertailukelpoiseksi tehtynä liikevoitto oli kuitenkin vuosina 2021 ja 2022 yhtä suuri, sillä vuoden 2021 raportoitu liikevoitto sisälsi kertaluonteisia arvonalennuseriä 60 miljoonan euron edestä.

Parhaiten näyttävät pärjänneet yhtiöt, joilla on ollut omaa, vahvaa sähköntuotantoa. 

– Sen sijaan pelkällä myyntitoiminnalla on ollut vaikea tehdä suuria voittoja. Esimerkiksi Helen teki kaukolämmöllä tappiota ja juuri sähkönmyynnillä positiivisen tuloksen. 

Sähköyhtiötkin toimivat riskillä

Entä jos on itse tehnyt kalliin määräaikaisen sopimuksen syksyltä ja samaan aikaan markkinoilla on tarjolla huomattavasti edullisempia sopimuksia?

– Sähkömarkkina oli viime syksynä epävarma ja määräaikaisissa sopimuksissa varauduttiin siihen, että hinnat pysyvät korkealla vielä pitkään, Turunen toteaa. 

– Viime syksynä moni yhtiö tarjosi määräaikaisia sopimuksia kovalla riskillä, ja esimerkiksi Vaasan sähkö kertoi tehneensä loppuvuonna 12 miljoonaa euroa tappiota. Kaikki yhtiöt eivät hyötyneet äkillisestä muutoksesta markkinoilla.

Lue myös:

    Uusimmat