Valtion pukutehtaan jatkaja konkurssiin

Valtion Pukutehtaan toimintaa jatkanut Boreus Oy on tuomittu konkurssiin. Helsingin käräjäoikeus antoi konkurssituomion joulukuun puolivälissä.

Yritys osti Valtion Pukutehtaan Boreus-tuotemerkin ja neljä myymälää syksyllä 2004. Valtio luopui tuolloin tehtaan liiketoiminnasta.

Boreus Oy teki tappiota koko sen toiminta-ajan. Vuonna 2008 miinusta tuli 719 000 euron liikevaihdolla 169 000 euroa. Vuonna 2005 liikevaihto oli vielä yli kaksi miljoonaa euroa.

Vapaa-ajan vaatteita myyneen yrityksen kohderyhmää olivat mm. metsästäjät, retkeilijät, kalastajat ja hiihtäjät.

Konkurssipesä on myynyt Boreuksen omaisuutta Hämeenlinnassa viime keskiviikosta lähtien.

- Ihmiset ovat ostaneet muun muassa vaatteita ja kenkiä. Väkeä on ollut niin paljon, että välillä piti laittaa ovet kiinni. Tänään on tarkoitus saada tämä myynti päätökseen ja loppuirtamisto jää sitten huutokauppaan, kertoo Tero Ollanketo Realisointipalvelu Oy:stä.

Vuonna 1922 perustetun Valtion Pukutehtaan perintöä jatketaan edelleen toisessa hämeenlinnalaisyrityksessä. Boreus-kaupan jälkeen jäljelle jäänyt osa yritystä päätyi vuonna 2007 Sovita Oy:lle.

Sovita osti tuolloin konekantaa, malleja, kaavoja ja kangasvaraston Profilo Oy:ltä. Profilo ehti puolestaan olla muutaman vuoden Hämeenlinnan kaupungin omistuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat