Valtava pamaus ”tärisytti taloja” Suomessa – Ilmavoimat julkaisi kuvat venäläiskoneista, joita hävittäjät kiitivät tunnistamaan

Ilmavoimien operatiivisen toiminnan seurauksena Etelä-Suomen alueella kuului kovia yliäänipamauksia maanantaina.

Ilmavoimien viestinnästä kerrotaan, että Ilmavoimat toteutti operatiivista lentotoimintaa Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren alueelle.

Ilmavoimien koneen kävivät tunnistamassa Suomen ilmatilan lähettyvillä lentäneet venäläiset sotakoneet. Tunnistus tehtiin yliäänikoneilla, joista seurasi valtava pamaus.

Venäläiset koneet eivät olleet maanantaina Suomen ilmatilassa, mutta Suomen ilmavoimat kävivät kansainvälisessä ilmatilassa tunnistamassa koneet.

– Ilmavoimat on aluevalvontaviranomainen ja tunnistaminen on normaalia Suomen alueellisen koskemattomuuden valvontaan liittyvää toimintaa. Haluamme pysyä kärryillä siitä, millaista kalustoa Suomen ilmatilan lähettyvillä kulloinkin liikkuu, Ilmavoimien tiedottaja Tuomas Saavalainen sanoo.

Saavalaisen mukaan on luonnollista, että kansainvälisessä ilmatilassa Suomenlahdella on liikennettä.

– Jos yleisellä tasolla puhutaan, niin esimerkiksi Pietarin ja Kaliningradin alueen liikenne kulkee sitä kautta. En sen tarkemmin lähde avaamaan, kuinka paljon liikennettä tarkalleen on, hän sanoo.

Kolme eri konetyyppiä lähestyi Suomen ilmatilaa

Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja David L. Goldfein oli vierailulla Suomessa samana päivänä. Saavalainen uskoo kyseessä olevan kaksi eri asiaa.

– En spekuloi asialla, mutta tallaiset vierailut sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Sinänsä siinä ei ollut mitään, ne olivat kaksi erillistä asiaa.

Lähelle Suomen ilmatilaa tuli maanantaina kolme erilaista konetyyppiä, Su-35 hävittäjä, A-50 ilmavalvontakone ja Tu-160 pommikone.

Tu-160 voi kantaa mukanaan kuutta H-55-risteilyohjusta ja 12 kappaletta H-15-ydinohjusta. A-50 on Venäjän ilmavoimien tiedustelu- ja ilmavalvontakone. Su-35 on Venäjän ilmavoimien hävittäjäkone.

Yliäänilentoja tehdään Saavalaisen mukaan aina tehtävän niin vaatiessa.  

Lue myös:

    Uusimmat