Valmista jalat kevääseen – näin saat karheat kantapäät pehmeiksi
Talvella jalat hautuvat suurimman osa ajasta villasukissa, jolloin kuivat kantapäät eivät olekaan esillä. Kevättä kohden mentäessä kannattaa kuitenkin jo ajoissa alkaa hoitaa omia jalkojaan.
Talvi on haastavaa aikaa jaloille. Jalat hautuvat pitkiä aikoja paksuissa talvikengissä tai kotona lämpöisissä sukissa tai tohveleissa. Kylmä, kuiva ilma kuivattaa tunnetusti ihoa – niin myös jalkojen ihoa.
Kevättä kohden aletaan haaveilemaan jo avokkaista. Niitä varten täytyy jalat kuitenkin saada kevätkuntoon. Milloin kannattaa alkaa kiinnittää huomiota korppujalkojen hoitoon?
– Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietenkin. Paras olisi, jos jalkoja hoitaisi vuoden ympäri, vastaa Lumenen tiedottaja Misme Yrjölä.
Tärkeintä jalkojen ihon hoidossa on ehdottomasti kosteutus. Tätä toimenpidettä kannattaisikin ylläpitää ympäri vuoden. Jalkavoiteet sopivat useimpien jaloille, mutta erityisen kuivaihoisen kannattaa valita paksumpi rasva.
– Jalkavoide levitetään aina puhtaisiin ja kuiviin jalkoihin. Oikein kuiville kantapäille kannattaa valita ravitseva ja täyteläinen vartalovoi.
Hyvä niksi on sujauttaa rasvatut jalat puhtaisiin sukkiin. Kosteusvoide pääsee tällöin imeytymään ja hellimään kuivaa ihoa, eikä rasva heti hieroudu iholta esimerkiksi pussilakanoihin.
Kosteutuksen lisäksi kannattaa ihoa ehdottomasti myös kuoria. Karkea kuorintavoide, pesusieni tai jaloille tarkoitettu raspi tai hohkakivi ovat myös hyviä aseita karheiden kantapäiden taltuttamiseen. Ennen kuorintaa voi myös liottaa jalkoja kotona rentouttavassa jalkakylvyssä.
Kotipedikyyrin viimeistelevät lakatut varpaankynnet.
– Aluslakalla, värilakalla ja kirkkaalla päällyslakalla loihditaan helposti kauniit varpaankynnet.
Uusimmat
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
Lataa lisää