Valmista itse herkullisia blinejä – lue vinkit!
Blinit ovat maistuva herkku niin suolaisina kuin makeinakin versioina, mutta onnistumisen taatakseen kannattaa reseptiin tutustua huolella.
Blinit ovat perinteisiä, venäläisiä ohukaisia, joiden kanssa nautitaan esimerkiksi mätiä, punasipulia tai smetanaa.
– Myös savukala sopii mainiosti blinien kanssa tarjottavaksi. Makeat blinit puolestaan onnistuvat, kun lisukkeeksi valitaan esimerkiksi karpaloita ja kinuskikastiketta. Taikinaan voi myös laittaa vähän hunajaa tai jotain makeutusainetta, jos haluaa, vinkkaa kotitalousopettaja Arja Elina Laine.
Blinit kannattaa valmistaa huolella. Parhaimmat blinit syntyvät, kun juuritaikina valmistetaan jo edellisenä iltana. Hiiva liuotetaan johonkin kylmään, happamaan raaka-aineeseen, kuten kermaviiliin, paksuun jogurttiin tai smetanaan. Lisäksi taikinan juureen sekoitetaan jauhot, jonka jälkeen se jätetään yön yli jääkaappiin käymään.
– Suosittelen käyttämään tattarijauhoja, mutta jos ei halua niin vahvaa makua, voi osan tattarista korvata ohra- tai hiivaleipäjauhoilla, Laine sanoo.
Jos on kiire, taikinan voi tehdä kädenlämpöiseen nesteeseen, jolloin juuri valmistuu tunnissa.
Seuraavana päivänä voi joukkoon sekoittaa muut aineet. Jos blinitaikinasta haluaa hieman terveellisempää, voi smetanan sijaan käyttää vaikkapa kevytkermaviiliä. Taikinan koostumuksen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana.
– Kannattaa seurata ohjetta tarkasti, sillä taikina ei tietenkään saa olla liian kovaa, jotta blinit pysyvät kuohkeina. Ei taikina voi tietenkään ihan velliäkään olla, sillä blineistä kuuluu tulla paksuja, noin yhden tai jopa kahden sentin paksuisia.
Blinit
noin 10 kpl
4 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20 g hiivaa
2½ dl Myllyn Paras Tattarijauhoja
1 tl sokeria
1½ dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen
Lisäksi:
mätiä ja/tai savulohta
sipulisilppua
smetanaa
Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota 1–2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esimerkiksi yön yli viileämmässä (jääkaapissa).
Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.
Tarjoa kuumana mädin, smetanan ja sipulin kanssa, myös graavista tai kylmäsavustetusta kalasta tehdyt täytteet sopivat hyvin, samoin katkarapusalaatti. Kala-allergisille tai kasvissyöjille voit tarjota blinien kanssa sienisalaattia tai silputtua suolakurkkua.
VINKKI: Voit valmistaa blineistä bliniburgereita, laita kaksi bliniä päällekkäin ja täytä välit lisukkein, ohjeesta tulee 5 – 6 burgeria.
Makeat blinit
noin 15–25 kpl
4 dl kermaviiliä (2 tlk)
20 g hiivaa
3½ dl Myllyn Paras Tattarijauhoja
1 dl Myllyn Paras Ohrajauhoja
1 tl sokeria
Seuraavana päivänä:
2 dl kuumaa maitoa
1 dl makeaa siideriä tai omenamehua
2 rkl voisulaa
1 tl suolaa
2 munaa
Lisäksi:
voita paistamiseen
kinuskikastiketta tai vaahterasiirappia
karpaloita
Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon jauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota liinan alla 1–2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esimerkiksi yön yli viileämmässä (jääkaapissa).
Sekoita taikinaan ennen paistamista kuuma maito, siideri tai mehu, voisula ja suola. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset taikinaan. Vaahdota valkuaiset ja lisää valkuaisvaahto nostellen taikinaan. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Tarjoile kuuman kinuskikastikkeen ja jäisien karpaloiden kanssa.
(MTV LIFESTYLE)
Reseptit: Arja Elina Laine
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää