Yhtiön tilauskanta oli vuoden lopussa lähes 4 miljardia euroa.
Konepajayhtiö Valmetin vertailukelpoinen tulos oli loka–joulukuussa 183 miljoonaa euroa. Tulos laski edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta seitsemän prosenttia.
Valmetin liikevaihto sen sijaan pysyi kutakuinkin toissa vuoden tasolla. Yhtiön liikevaihto oli noin 1,5 miljardia euroa loka–joulukuussa.
Kokonaisuudessaan Valmet teki kuitenkin hyvän tuloksen viime vuonna. Yhtiön koko vuoden vertailukelpoinen tulos kasvoi 16 prosenttia ja oli 619 miljoonaa euroa. Liikevaihto puolestaan kasvoi yhdeksällä prosentilla noin 5,5 miljardiin euroon.
Valmetin viime vuonna saamat tilaukset pysyivät lähes edellisvuoden lukemissa eli noin 4,9 miljardissa eurossa. Vuoden lopussa yhtiön tilauskanta oli liki 4 miljardia euroa.
Tilaukset kasvoivat Etelä-Amerikassa ja pysyivät toissa vuoden tasolla Pohjois-Amerikassa. Tilaukset sen sijaan laskivat Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella, Kiinassa ja Aasian sekä Tyynenmeren alueella.
Valmetin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö maksaa viime vuodelta osinkoa 1,35 eroa osakkeelta. Osinkoehdotus vastaa 70:tä prosenttia yhtiön nettotuloksesta, ja se esitetään maksettavaksi kahdessa erässä.
Valmet arvioi, että yhtiön liikevaihto pysyy tänä vuonna viime vuoden tasolla. Vertailukelpoisen tuloksen yhtiö taas ennakoi pysyvän viime vuoden tasolla tai kasvavan.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää