Valmentajaa epäillään seksuaalisesta häirinnästä, Taitoluisteluliitto aseeton – "Asiasta ei ole kerrottu turhaan"

MTV Sportin Timo Innanen häirintäselvityksestä: Tämä on vasta jäävuoren huippu 7:17
MTV Urheilu on uutisoinut urheilussa esiintyvästä seksuaalisesta häirinnästä tiiviisti viime vuosina. Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa lokakuussa 2018.

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on saanut valmiiksi selvityksen, joka koski epäilyjä taitoluisteluvalmentajan tekemästä seksuaalisesta häirinnästä. Selvityksen mukaan Suomen taitoluisteluliitto ei pysty puuttumaan asiaan. 

Suomen Taitoluisteluliitto sai loppuvuonna 2018 sekä vuoden 2019 aikana tietoonsa epäilyjä valmennustilanteissa esiintyneestä seksuaalisesta häirinnästä. Liitto pyysi SUEK ry:n apua tutkintaan, jonka ensivaiheen jälkeen ilmeni, ettei asiasta ilmoittanut henkilö, eivätkä muut kuullut asianosaiset antaneet suostumustaan viedä asiaa viranomaiskäsittelyyn.

SUEK jatkoi tutkintaa toiseen vaiheeseen osin julkisuudenkin kautta saatujen lisätietojen johdosta.

Epäillyt tapaukset ovat yli kymmenen ja osin yli 15 vuoden takaa. Tutkinnassa ja viranomaisten kanssa tehdyissä selvityksissä kävi ilmi, ettei Taitoluisteluliitolla ole edelleenkään edellytyksiä puuttua selvityksen alla olleisiin tapahtumiin. Tämä johtuu siitä, että asianomistajat ovat täysi-ikäisiä henkilöitä, eikä Taitoluisteluliitto voi viedä asiaa eteenpäin viranomaisille ilman asianomistajien suostumusta.

– Meidän täytyy kunnioittaa uhrien itse tekemää päätöstä, liiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo sanoo STT:lle.

Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio painottaa ulostulojen tärkeyttä.

– Asiasta ei ole kerrottu turhaan. Näistä kokemuksista saamme kallisarvoista oppia, kun kehitämme tapoja turvata valmennuksen laatua seuroissa.

– Tämän nyt selvittelyssä olleen tapauksen osalta olemme varautuneet siihen, että järjestämme ammattilaisapua asianosaisille ja autamme parhaamme mukaan myös mahdollisissa viranomaisselvityksissä heidän niin toivoessaan, Raitio summaa liiton tiedotteessa. 

Liiton tiedotteessa todetaan, että "se on syvästi pahoillaan ja järkyttynyt tapauksista".

– Liitolla on seksuaaliselle häirinnälle ja epäasialliselle käyttäytymiselle ehdoton nollatoleranssi, eikä kenenkään pitäisi joutua kohtaamaan mitään tämänkaltaista tai aiemmin viime aikoina julkisuudessa esillä olleita asioita lajin parissa.

Valmistunut selvitys koski yhtä henkilöä, eikä hän enää toimi Taitoluisteluliiton jäsenseurassa. Kyseessä on eri henkilö kuin viime viikolla julkisuudessa esille tullut epäeettisestä käytöksestä kilpailukiellon saanut valmentaja.

Juttuun päivitettey Wuorenheimon kommentit klo 13.16. 

Lue myös:

    Uusimmat