Valmentaja: Ihmiset terveempiä vehreillä asuinalueilla
Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen valmentaja Sirpa Arvosen Metsämieli-menetelmässä luonnon terveysvaikutukset yhdistetään mielenharjoituksiin.
Metsämieli-kirjan julkaissut Sirpa Arvonen kertoo, että Metsämieli on hyvinvointimenetelmä, luonnollinen menetelmä mielentaitoihin.
– (Metsämielessä) yhdistetään se, että luonto vaikuttaa meihin joka tapauksessa, lataa meihin terveyttä, hyvinvointia. Sitten, kun siellä luonnossa pikkuhiljaa alkaa käyttämään sitä tilaa, minkä luonto suo, psyykkisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin harjoituksiin, niin niistä harjoituksista syntyy Metsämieli.
Arvosen mukaan ihmiset ovat terveempiä vehreillä asuinalueilla. Hän myös kertoo, että kaupunkilaisilla on keskimäärin 200 metrin matka lähimmälle luontoalueelle.
Metsämieltä voi harjoittaa metsässä, puistossa, viheralueilla tai vaikka parvekkeelta maisemaa katsellen. Aluksi voi vain mennä luontoon ja pysähtyä. Kun on oppinut ottamaan tilaa itsellensä luonnossa, mukaan voi ottaa mielenharjoituksia.
Jo muutaman minuutin jälkeen hengitystiheys, sydämensyke ja verenpaine laskevat ja ihminen rauhoittuu. Sitten ajatuksia voi tuuletella.
Kymmenen minuutin luontoaltistuksen jälkeen ihminen rauhoittuu. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen mieli kohenee. Tunnin päästä ihmisen keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus paranee. Kahden tunnin jälkeen immuniteettipuolustusjärjestelmät vahvistuvat.
– Sitten nämä tutkijat sanovat, että viisi tuntia kuukaudessa, jos käyttäisi tätä luonto-, ja metsäannostelua, niin näitä kaikkia vaikutuksia olisi paremmin kokoajan läsnä, Arvonen sanoo.
Mitä ovat mielentaidot? Miksi kannattaa lähteä kävelylle, kun on murheita? Kuinka ihminen, joka ei pääse liikkumaan, voi harjoittaa metsämieltä? Millaisia harjoituksia Sirpa Arvonen esitteli lähetyksessä? Katso lähetys.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää