Valkovenäläisen miehen mukaan maan kansalaiset ovat aktivoituneet nyt historiallisella tavalla.
STT:n haastattelema minskiläinen mies esiintyy Valko-Venäjän tilanteen vuoksi jutussa nimettömänä. Hän kertoo, että poliisin kovista otteista huolimatta mielenosoitukset jatkuivat maassa myös torstaina.
Twitterissä on liikkunut tietoja siitä, että useat valkovenäläiset tehtaat aloittivat lakkoilun torstaina solidaarisuuden osoituksena, minkä STT:n haastattelema mies vahvistaa. Hän korostaa, että mielenosoitukset ovat olleet rauhanomaisia, vaikka niistä on yritetty maalata kuvaa "väkivaltaisina työttömien protesteina".
– Olen nähnyt itse, kuinka ihmiset ovat tänäänkin muodostaneet rauhanomaisia ihmisketjuja kadulla protestoidakseen. Protestit ovat rauhanomaisia ja sivistyneitä.
Valko-Venäjän viranomaisten mukaan mielenosoituksissa on pidätetty yhteensä jo 6 700 ihmistä. Ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut.
Lue myös: Valkovenäläisnobelisti kehottaa Lukashenkoa väistymään ennen kuin maa ajautuu sisällissotaan – presidentti vähättelee maan tilannetta: "Menkää töihin"
Vilppi oli harvinaisen näkyvää ja räikeää
Valko-Venäjällä on kärsitty poliittisesta apatiasta itsevaltaisen presidentin Aleksandr Lukashenkon pitkän vallan alla. Nyt kansalaiset ovat kuitenkin aktivoituneet protestoimaan jo kesästä lähtien sen jälkeen, kun monia merkittäviä oppositioehdokkaita estettiin asettumasta ehdolle vaaleihin.