Valkoisen talon henkilöstö lähti luvatta naisiin Trumpin Aasian kiertueella – vakavat seuraukset uhkaavat

Yhdysvalloissa kolme Valkoisessa talossa palvelevan armeijan yksikön jäsentä on siirretty toisiin tehtäviin, sillä heidän epäillään livahtaneen luvatta naisiin presidentti Trumpin Aasian kiertomatkan aikana.

Tutkinnasta kertovat useat amerikkalaismediat, muun muassa Washington Post.

Sotilaat kuuluivat yksikköön, jonka tehtävänä on muun muassa varmistaa presidentille turvalliset viestintäyhteydet. Puolustusministeriö epäilee, että kolme aliupseeria oli luvatta tekemisissä ulkomaalaisten naisten kanssa Trumpin ollessa Vietnamissa.

Epäillyt rikkoivat heille asetettua ulkonaliikkumiskieltoa, jonka seurauksena he voivat menettää turvaluokituksensa tai joutua sotaoikeuteen. Tapausta tutkitaan sen vuoksi, että korkean turvaluokituksen omaavien ihmisten täytyy kertoa kaikista kontakteistaan ulkomaalaisten kanssa kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Aliupseerit palvelivat yksikössä, jonka nimi tarkoittaa vapaasti suomennettuna Valkoisen talon yhteystoimistoa (White House Communications Agency). Valkoisessa talossa palvelee valtava määrä armeijan henkilöstöä puolustusvoimien kaikista haaroista.

Taustalla aikaisempia skandaaleita

Valkoisen talon yhteystoimiston henkilöstö joutui edellisen kerran kyseenalaiseen valoon kesällä varapresidentti Mike Pencen Panaman vierailun alla. Tuolloin neljä sotilashenkilöstöön kuulunutta miestä joutui syyniin sen jälkeen, kun heidän väitettiin vieneen ulkomaalaisia naisia turvatulle alueelle.

Yksikkö oli ollut paikalla valmistautumassa varapresidentin vierailuun. Miehet lennätettiin ennenaikaisesti takaisin Yhdysvaltoihin jo ennen Pencen saapumista.

Myöskään presidentti Barack Obaman kaudella ei vältytty ulkomaanmatkoihin liittyviltä kommelluksilta. Keväällä 2012 joukko salaisen palvelun agentteja lennätettiin takaisin kotiin Kolumbiasta sen jälkeen, kun agentit olivat vieneet prostituoituja hotellihuoneisiinsa.

Petipuuhien sijaan agenttien oli tarkoitus valmistautua presidentin saapumiseen Cartagenassa järjestettyyn talouskokoukseen. Kokous järjestettiin meren rannalla sijaitsevassa ylellisessä hotellissa. Kolmestatoista agentista kymmenen erotettiin työstään. 

Salaisen palvelun silloinen johtaja Mark Sullivan joutui vakuuttelemaan kongressin edessä, ettei agenttien toiminta ollut vaarantanut presidentin turvallisuutta. Johtaja kutsui tapausta häpeälliseksi.

Lue myös:

    Uusimmat