Joko nyt? Se kysymys on useimpien ManU-fanien huulilla. Luottoa ei juurikaan enää kovin monelta löydy siihen, että Louis van Gaal pystyisi vielä tämän laivan kurssin kääntämään.
Päinvastoin, itse asiassa. ManU:n esityksessä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Stokea vastaan oli niitä pelottavia merkkejä siitä, että joukkue jo pelaisi manageriansa vastaan. En sellaista väitä, koska tv-kuvan perusteella sitä on aika vaikea nähdä, mutta se on selvää, ettei se joukkueen tekeminen hyvältäkään näytä.
Itseluottamus on kateissa, ja pelaajat näyttävät yhä enemmän olevan hukassa ilman tietoakaan yhteisestä toteutettavasta pelisuunnitelmasta. Liiallinen ohjeistus ja koordinointi ovat voineet hyvinkin ajaa pelaajat siihen tilaan, että he pelkäävät yrittää oikein minkäänlaisia ratkaisuja. Sen voi helposti nähdä myös pelaajien kyvyttömyytenä, mutta on selvää, että tuota materiaalia ei van Gaal saa pelaamaan filosofiansa mukaan. Silloin olisi siirryttävä pragmaattisempaan suuntaan, mutta en tiedä, onko van Gaal riittävän nöyrä siihen. Ja varmaan suurin kysymys on, onko hänellä edes siihen aikaa.
Suuri kysymys on myös se, minkä suunnan Manchester United seurana haluaa ottaa. Se oli stabiili vuosikymmenten ajan, kun Sir Alex johti joukkoja, nyt se on ajautumassa "normaalien" seurojen toimintatapoihin, joihin ei yleensä pitkäjänteisyys kuulu.
Riittävän nöyrä, mutta riittääkö tulos?
Näin voisi kuvailla Newcastlen menoa viime ajoilta. Steve McClaren on riittävän pragmaattinen ja nöyrä muuttamaan pelifilosofiaansa, mutta tapahtuiko se liian myöhään, on toinen juttu.
Kontrolloitua hyökkäämistä. Pallonhallintaan perustuvaa peliä, hyökkäysvoittoista ja kaunista jalkapalloa. Vähintään kuusi syöttöä omille ennen kuin hyökkäykseen lähdetään. Näillä ajatuksilla lähti McClaren tähän kauteen.
Viimeisen kuukauden aikana hän muutti tapansa tai ajatuksensa. Se toi voitot Poolista ja Spursista. Viimeisellä hetkellä, potku-uhka oli välitön jo. Newcastle alkoi luovuttaa suosiolla pallon vastustajalle ja alkoi pelata vastahyökkäysten kautta. Ei pyörittänyt enää peliä omalla kenttäpuoliskollaan, koska puolustus on pelkkää hasardia.
Kauniista aatteesta luovuttiin, koska materiaali ei edellyttänyt, että sillä olisi voinut pelata pallonhallintapeliä. Evertonia vastaan tulos oli heikko, mutta tasapaksu peli olisi voinut kääntyä myös Newcastlelle. Joka tapauksessa se oli oiva näyte siitä, että McClaren teki oikean päätöksen luopuessaan ideologiastaan.
Jotkut joukkueet vaan ovat vaarallisempia ilman palloa kuin pallon kanssa. Newcastle on yksi niistä.
Perusilta Arsenalille
Alla henkisesti iso voitto yhdestä päävastustajista ja sen jälkeisessä kamppailussa täydellinen housuunpask****** jokaiselta pelaajalta valmennusjohtoa unohtamatta. Klassista Arsenalia.
Aina välillä kun sortuu siihen ajatukseen, että jääräpäinen Wenger olisi vielä vanhoilla päivillään oikeasti muuttanut peluuttamisessaan jotain, unohtuu se yleensä viimeistään seuraavassa ottelussa. Nyt taas uskoa muutokseen toi mahtava City-voitto. Kuten vuosi sitten ensi kerran, Wenger antoi suosiolla Citylle pallonhallinnan, mutta peliä hallitsi Arsenal. Vikaa kymppiä lukuun ottamatta liki täydellinen esitys.
Ilmeisesti sekä Wenger että koko pelaajisto tulivat takki auki Soton-peliin (Wengerin kohdalla toki takin kohdalla makuupussi). Miksi ei Sotonia vastaan, vieläpä vieraskentällä, voinut tehdä samoin kuin Cityä vastaan ja antaa hallintaa heille? Soton ei ole materiaaliltaan City, mutta Ronald Koeman on vahvasti orientoitunut pallonhallintapeliin. Nyt Wenger sen sijaan antoi kaikki avaimet Koemanille, joka vei professoria miten tahtoi.
Arsenal ei edelleenkään osaa puolustaa riittävän kompaktisti ja aggressiivisesti silloin, kun se hallitsee palloa. Vastustajan päästessä pallonriistoihin topparit eivät saa minkäänlaista tukea (pl. silloin, kun Coquelin pelikykyinen). Sen sijaan vastustajan hallitessa Arsenal on näyttänyt sen osaavansa mm. Bayernia ja juuri Cityä vastaan.
Lisäksi ei hirvittävästi auta, jos joukkue pelaa lähes ylimielisesti ja yrittää vain neppailla helppoon voittoon. Taas tarjottiin saumaa piikkipaikalle, mutta täyssulaminen jälleen kerran.
Tätä parempaa kautta ei Arsenal tule saamaan mestaruutta jahdatessaan. Kevään lopuksi se voi hyvinkin olla Cityn, ManU:n ja Chelsean yläpuolella sarjataulukossa, mutta jos yläpuolelta löytyy silloin vielä Leicester, niin Arsenalille nauravat jo kuolleetkin.