Väkitungokset festareilla ovat aiheuttaneet raivoa – aluehallintovirasto sysää vastuuta järjestäjiltä yleisölle: "Ihmisillä on ilmeisen iso väsymys koronamääräysten noudattamisessa"

Kauheat väkitungokset festareilla ovat aiheuttaneet raivoa – aluehallintovirasto kertoo, kuinka tapahtumien järjestäminen on sujunut 5:26
Katso videolta, kuinka pahaksi väentungos yltyi Seinäjoen Vauhtiajoissa.

Suuret väkitungokset festareilla ovat herättäneet ihmisissä raivoa. Festareiden turvatoimet ovatkin puhututtaneet muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Yli 500 hengen yleisötilaisuuksia on voinut järjestää erityisjärjestelyin elokuun alusta alkaen. Edellytyksenä on, että tilaisuuksissa noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastaja Esa Pihlajamäki kertoo, että tapahtumien toiminnan harjoittajilla on päävastuu siitä, että ohjeistuksia noudatetaan. Hänen mukaansa yleisesti ottaen ulkoiset puitteet ovat olleet tapahtumissa kunnossa korona-aikana.

– Siellä hygieniasta huolehditaan erittäin hyvin. Yleisö tietää, kuinka tapahtumassa toimitaan viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

– Se on toinen asia se, että millä tavalla yleisö ottaa omakseen tämän asian ja noudattaa niitä toiminnan harjoittajan ohjeita ja määräyksiä. Ihmisillä on ilmeisen iso väsymys näiden koronamääräysten noudattamisessa. Se on näillä valvontakäynneillä havaittu, toteaa Pihlajamäki.

”Annettiin siellä paikan päällä määräys”

MTV Uutiset sai kuvamateriaalia viime viikolla järjestetystä Vauhtiajot -tapahtumasta, jossa ihmiset seisovat hyvin lähekkäin toisiaan väkitungoksessa. Pihlajamäki kertoo, että aluehallintovirasto oli myös kyseisessä tapahtumassa valvomassa paikan päällä.

– Annettiin siellä paikan päällä määräys siltä osin, että näistä turvaväleistä pitäisi toiminnanharjoittajan paremmin huolehtia ja sillä hetkellä toiminnan harjoittaja siihen tarttui.

– Kuten sanoin edellä, se on yleisön omaehtoinen se käyttäytyminen ja siinä on toiminnanharjoittajan tosi vaikea nopealla reagoinnilla saada ihmiset ymmärtämään turvavälien merkityksen, kertoo Pihlajamäki.


Lue myös:

    Uusimmat