Vain kolmannes koululaisista liikkuu riittävästi – ”Meillä on suuri joukko lapsia, joiden terveys voi olla vaarassa”

MTV Uutisten deskivieraana Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minna Paajanen 2:44

Suomalaiskoulujen oppilaiden fyysistä toimintakykyä mittaava Move!-mittaus julkistettiin eilen. Mittaus paljasti suuria eroja oppilaiden toimintakyvyssä. Erityisenä huolenaiheena on poikien huono liikkuvuus. Vain kolmannes peruskoululaisista liikkuu tällä hetkellä ohjeiden mukaisesti eli vähintään tunnin päivässä.

Pääsihteeri Minna Paajanen Valtion liikuntaneuvostosta on huolissaan liikkuvuuserojen kasvusta.

– Suurin havainto on ehdottomasti iso kuva siitä, että meillä on suuret erot toimintakyvyn eri osa-alueilla. Erityisesti korostaisin sitä, että meillä on suuri joukko lapsia, joiden toimintakyvyssä on osa-alueita, jotka voivat olla terveyttä vaarantavalla tasolla, Paajanen sanoo.

Erityisesti Move-tuloksissa oli heikentynyt poikien liikkuvuus, vaikka pojat liikkuvat enemmän kuin tytöt. 

Paajanen arvioi, että syynä voi olla poikien yksipuolinen harjoittelu.

– Poikien tuloksissa korostuu liikkuvuus eli esimerkiksi, kuinka he pystyvät istumaan ja ojentamaan selkänsä tai taivuttamaan käsiään. Tässä on varmaan kysymys monestakin asiasta. Yksi voi olla se, miten yksipuolista harjoitellaan. Enemmän kiinnitäisin huomiota siihen, että ruvettaisiin harjoittamaan liikkuvuutta. Tämä ei tässä tarkoita liikunnan määrää, vaan sitä että kehoa taivutetaan ja sitä harjoitetaan, Paajanen sanoo.

"Iso inhimillinen kysymys"

Paajasen mielestä tulosten lasku on paitsi merkittävä yhteiskunnallinen, mutta myös inhimillinen kysymys. 

– Tämä on ennen kaikkea iso inhimillinen kysymys. Ihmisen toimintakyky vaarantuu pahimmassa tapauksessa ja pitkässä aikajänteessä se vaikuttaa työkykyyn ja elämässä pärjäämiseen muutenkin. Yhteiskunnalle se on iso kansanterveydellinen ja -taloudellinen kysymys. Vaikutukset mitataan jo nyt miljardeissa.

Move!-mittaus tehtiin nyt toista kertaa. Mittaukseen kirjattiin tuloksia 50 000:ltä viidesluokkalaiselta ja 10 000 kahdeksasluokkalaiselta.

Edellisen kerran Move!-mittaus tehtiin syksyllä 2016. Tulokset heikkenivät hieman sekä tytöillä että pojilla useilla osa-alueilla.

Move!-mittauksen tuloksia ei käytetä oppilaiden arvioinnissa. Mittauksen tarkoituksena on tuottaa objektiivista tietoa liikunnanopettajille, oppilaiden vanhemmille ja päättäjille sekä tukea oppilaita fyysisestä toimintakyvystä huolehtimisessa.

 

Lue myös:

    Uusimmat