Mainos

Vahvistus: Espanjan päävalmentajalle potkut MM-kisojen alla

1:24

Espanjan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Julen Lopetegui on saanut potkut vain kaksi päivää ennen maan avausottelua jalkapallon MM-kisoissa. Asian vahvisti Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales.

Lopetegui siirtyy ensi kaudeksi Espanjan suurseura Real Madridin peräsimeen. Hänen sopimuksensa julkistettiin tiistaina.

Rubiales kertoi lehdistötilaisuudessa, että maan jalkapalloliitto halusi potkia Lopeteguin pihalle välittömästi Real Madrid -sopimuksesta kuultuaan. Lopeteguin korvaajaa ei vielä julkistettu.

Espanjan jalkapalloliitto oli saanut tiedon Lopeteguin siirrosta vain minuutteja ennen Real Madridin vahvistusta ja se suututti tietojen mukaan Rubialesin.

Real Madridin ja Espanjan toppari Sergio Ramos yritti suostutella liittoa, jotta Lopetegui saisi jäädä MM-kisojen ajaksi, mutta tähän ei suostuttu.

51-vuotias Lopetegui ehti valmentaa Espanjaa lähes kaksi vuotta. Hänen alaisuudessaan Espanja pelasi 20 ottelua, eikä hävinnyt niistä ainuttakaan. Voittoja kertyi 14, tasapelejä kuusi.

Espanjan MM-urakka alkaa perjantaina Portugalia vastaan kello 21.00 Suomen aikaa. Samassa alkulohkossa pelaavat myös Marokko ja Iran.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.