Eduskuntavaalikamppailu huipentuu tänään alkavaan usean ison televisiotentin kimaraan. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) viime perjantainen hallituksen eronpyyntö muutti poliittista tilannetta suuresti.
Merkittävät siirtymät ovat vielä mahdollisia puolueiden kannatusluvuissa nyt kun perinteinen hallitus–oppositio-asetelma on vaihtunut kaikki vastaan kaikki -tilanteeksi.
Lukuisien paneeli- ja ajankohtaiskeskusteluiden ohella Yle ja MTV järjestävät erityyppisiä suuria tv-tenttejä etupäässä puolueiden puheenjohtajille.
Vaikka viimeisten viikkojen lähtökohta on näennäisen selkeä SDP:n gallupjohdon vuoksi, voi vaali-illan tulos näyttää perin erilaiselta kuin nyt, sillä liikkuvista äänestäjistä käydään tiukkaa kilpailua.
– En usko, että äänestystulos on samanlainen kuin mielipidekyselyissä nyt, arvioi professori Juha Herkman Helsingin yliopistosta.
Sähköä ilmassa
Politiikan sykli on nykyisin erittäin nopeaa, ja näin ollen neljä viikkoa on hyvin pitkä aika. Siksi televisiotenttien merkitys voi nousta entistä keskeisemmäksi.
– Tilanne on äärimmäisen kiinnostava, koska hallituksen eroilmoituksen myötä asetelma on uudelleen sähköistynyt, sanoo väitöskirjatutkija Laura Nordström Helsingin yliopistosta.
Hän huomauttaa, että Suomessa ei nyt ole hallitusta, jonka kannatusta mitattaisiin vaaleissa. Hallituksen ero ei lisää luottamusta poliittisen järjestelmän vakauteen.
– Oletan, että oppositio ja SDP:n Antti Rinne tuo toista näkökulmaa esille. Onko vastuullista jättää hallitusvastuu juuri ennen vaaleja? Kuvittelisin, että tätä hän haastaa, Nordström jatkaa.